Diplomi-insinööri, eMBA Petri Aarnio vastaa kaupallisena johtajana Bonavan myynnistä, markkinoinnista, yritysviestinnästä ja asiakaspalvelusta.

Aarnio raportoi Bonava Suomen toimitusjohtaja Juuso Hietaselle. Bonava Suomen nykyinen kaupallinen johtaja Virpi Takala on päättänyt siirtyä yksityisyrittäjäksi ja lopettaa Bonavalla joulukuussa 2019

Ennen siirtymistään Bonavalle Aarnio on toiminut autoalan myynnin ja markkinoinnin sekä jälkimarkkinoinnin johtotehtävissä.

Viimeksi hän on työskennellyt Veholla Suomen henkilöautoliiketoiminnoista vastaavana johtajana, jota ennen hän työskenteli VV-Autossa vastaten muun muassa Audin myynnistä Suomessa.

Aarnio kertoo olevana innoissaan uudesta tehtävästä ja tuotteesta – Bonava-kodeista ja naapurustoista. Bonava erottuu Aarnion mukaan kilpailijoistaan positiivisesti nuorekkaana ja ihmisläheisenä brändinä.

”On kiehtovaa päästä jatkamaan tämän brändin rakentamista sekä kehittämään myyntiä ja markkinointia asiakaslähtöisesti Bonavan osaavan tiimin kanssa.”

”Jokaisella toimialalla on omat lainalaisuudet, mutta uskon tuovani autoalalta monia toimivaksi havaittuja myynnin ja markkinoinnin käytäntöjä, jotka auttavat meitä erottumaan markkinoilla entistäkin paremmin”, Aarnio toteaa tiedotteessa.

Bonava Suomen toimitusjohtaja Juuso Hietanen on iloinen Aarnion tuoreesta nimityksestä. Hietasen mukaan Bonava on edennyt hyvin suunnitelmissaan nostaa asiakkaan kokemus uudisasunnon ostamisesta uudelle tasolle.

”Petrin johdolla tulemme saavuttamaan kunnianhimoiset tavoitteemme ja visiomme luoda uusia koteja ja onnellisimpia naapurustoja entistä paremmin. Toivotankin Petrin lämpimästi tervetulleeksi Bonavalle. Samalla haluan kiittää Virpiä yhteisistä vuosista ja toivottaa hänelle mitä parhainta onnea ja menestystä uusiin haasteisiin”, Hietanen kommentoi.

Bonava Suomi on osa ruotsalaista rakennusalan konsernia Bonava AB:tä. Bonava Suomi teki tilikaudella 2018 noin 220 miljoonan euron liikevaihdon. Tilikauden tulos oli 3,9 miljoonaa euroa. Bonava Suomen henkilöstön määrä oli tilikauden lopussa 225.