Ministeriön käynnistämässä tutkinnassa kartoitetaan merkittävimpien teknologia-alan yritysten, kuten Facebook in, Google n emoyhtiö Alphabetin, Amazon in ja Apple n toimintatapoja. Asiasta kertovat muun muassa The Wall Street Journal brittilehti The Guardian.

Viranomaiset selvittävät, tukahduttavatko kyseiset suuryritykset kilpailua lainvastaisesti. Selvitys on WSJ:n mukaan jo käynnistetty.

Viime viikolla Facebook, Google ja Amazon olivat edustajainhuoneen kilpailukomitean ristikuulustelussa siitä, onko yhtiöillä liian vahva asema digimarkkinoinnissa, verkkokaupassa ja pilvipalveluissa.

Huolenaiheena on, että edellä mainitut suuryritykset ovat näillä digitaalisen liiketoiminnan osa-alueilla yhdessä liian suuria ja tukahduttavat pienempiä toimijoita, mikä ei ole kuluttajien edunmukaista.

"Ilman merkityksellisestä markkinalähtöistä kilpailua koskevaa sääntelyä nämä digitaaliset alustat voivat toimia tavalla, joka ei vastaa kuluttajien vaatimuksiin", ministeriö toteaa antamassaan lausunnossa.

Lainsäätäjät kuulustelivat viime viikolla Amazonia siitä, kuinka suuren välityspalkkion yritys perii kolmansilta osapuolilta näiden välittäessä mainontaa Amazonin alustalle. Tämä voi viranomaisten mukaan täyttää monopolin kriteerit.

Facebookia kuulusteltiin puolestaan tavasta, jolla se kohtelee startupyrityksiä. Yhtiö on tunnettu siitä, että se joko ostaa nousevat yritykset pois kilpailemasta, kuten kävi WhatsAppin ja Instagramin kohdalla, tai kopioi sellaisten tekijöiden tuotteet, jotka eivät suostu tulemaan osaksi Facebookia.

Facebookilta vaadittiin lisäksi antamaan selvitys koskien kryptovaluuttahankettaan, Libraa. Ohion senaattorin Gerry Brown in mielestä Facebook osoitti "henkeäsalpaavaa ylimielisyyttä" yrityksessään luoda oma rahoituspalvelu sen jälkeen, kun se on ollut osallisena lukuisissa yksityisyyden suojaa koskevissa skandaaleissa.

Yhdysvaltojen kauppakomissio FTC määräsi Facebookille tällä viikolla viiden miljardin dollarin eli noin 4,4 miljardin euron sakkorangaistuksen yksityisyyden loukkaamisesta.