KOHUTUOTTEET

Olli Harma 3.10.2008 09:39 päivitetty 4.2.2016 09:43

Plup-vesi floppasi

Kohumainonnalla elokuussa lanseerattu Plup-lähdevesi on ollut kaupoille "valtava pettymys".

Kohumainonnalla elokuussa lanseerattu Plup-lähdevesi on flopannut kaupoissa.

– Se on ollut meille valtava pettymys. Jos se olisi minusta kiinni, heittäisin tuotteen heti pois, toteaa S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto.

Stefan Lindforsin, Markku Rönkön ja Jon Wesamaan idoima uutuusbrändi on kirjannut kahdessa kuukaudessa 20 000 kappaleen myyntiluvut. Kun kustakin 2,40 euron hintaisesta kertakäyttöpullosta menee 10 senttiä Itämeren puhdistamiseen, meren pelastamiseksi on kerätty 2 000 euroa.

Ojapellon mukaan Plup on myynyt noin viidenneksen siitä, mitä kaupan oman merkin Rainbow’n pullovesi myy. Rinkuloita on ollut myynnissä S-ryhmän Prismoissa, Alepoissa ja S-marketeissa.

Tradekan tai Ruokakeskon valikoimista Plupia ei löydy, mutta Ruokakeskon kanssa neuvottelut ovat käynnissä. S-ryhmän valikoimissa tuote pysyy toistaiseksi.

Jukka Ojapelto on sitä mieltä, että ekologisuudella markkinoidun Plupin lanseeraus on tehty luokattomasti, kun pakkausmuovia on pitänyt vaihtaa heti alkuvaiheessa.

Alkuperäinen muovi päästi läpi niin paljon valoa, että tuotteet vanhenivat parissa kuukaudessa.

Nyt myynnissä on kahdesta eri muovista tehtyjä pulloja, ja kaupan on hankalaa pysyä kartalla viimeisten käyttöpäivien suhteen.

Aiheesta lisää perjantain M&M:ssä.

Katso Plupin lanseerausvideo:

http://www.youtube.com/v/dLv2bMzSHmo