Posti julkaisee syyskuun 11. päivä neljä uutta postimerkkijulkaisua, joissa on yhteensä kuusi erilaista postimerkkiä. Merkkien aiheissa on vaatesuunnittelija Mert Otsamon iltapukuja, maalauksellisia kuvia metsäretkeltä, kalla ja kirjailija Kalle Päätalo, jonka syntymästä on kulunut 100 vuotta.

Mert Otsamon iltapukujen pääseminen postimerkkeihin liittyy Postin taidepalkintoon, joka myönnettiin Otsamolle maaliskuussa. Posti haluaa nostaa kolmatta kertaa myönnettävällä taidepalkinnolla postimerkkien arvostusta ja etsiä merkeille uusia tekijöitä.

Postimerkit perustuvat Mert Otsamon tekemiin iltapukujen luonnoskuviin.

"Luonnoskuvat ovat tärkeä vaihe pukusuunnittelua, joilla havainnollistan asiakkaalle, mitä ollaan tekemässä. Teen pukujen luonnoskuvat aina käsin sekatekniikalla, jossa käytän markkereita, tussikyniä, vesivärejä, lehtikultaa ja puuvärejä”, Otsamo kertoo tiedotteessa.

Toisessa postimerkissä on kultainen paljettiasu, joka nähtiin Linnan juhlissa viime vuonna näyttelijä Jasper Pääkkösen kumppanin huippumalli Alexandra Escatin päällä. Toisessa postimerkissä esitellään punertavan hopeinen juhlapuku, joka on nähtävissä Helsingissä Iittala & Arabia Design Centren myymälässä pidettävässä näyttelyssä 12.–15. syyskuuta.

Postin taidepalkinto 2019 -postimerkkien graafisesta suunnittelusta vastaa AD Paula Salviander.

Kirjailija Kalle Päätalon syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi julkaistaan Ari Lakaniemen ja Susanna Rummun suunnittelema postimerkki, joka kuvaa Iijoen maisemaa Taivalkoskella. ”Punertavan hirsitalon nurkka esittää merkissä Kalle Päätalon kotitaloa Kallioniemeä, josta on tullut lukijoille melkeinpä pyhiinvaelluskohde”, Lakaniemi ja Rumpu kertovat.

”Virtaavaan veteen on taitettu Päätalon ensimmäisen Iijoki-kirjan tekstiä, johon valitsimme konekirjoitustekstiä mukailevan fontin, koska kirjailija käytti teostensa tekoon pitkään kirjoituskonetta, merkin tekijät kuvailevat. Lisäksi postimerkin Kalle Päätalo -tekstin kirjasintyyppi on samantapaista kuin kirjojen kansissa. Postimerkkiarkin yläreunassa on myös kirjailijan mustavalkoinen valokuva.”