Radio on takonut ennätyksiä viime aikoina. Kaupallisen radioalan edunvalvojan Radiomedia n mukaan kaupallisten radioiden mainosmyynnissä ylitettiin seitsemän miljoonan euron raja kesäkuussa. Heinäkuussa myynti ylti 6,3 miljoonaan euroon ja elokuussakin myynti kasvoi 2,9 prosenttia vuoden takaisesta.

Kesäkuukausina radion mainosmyynti kasvoi 9,3 prosenttia. Radiomedian toimitusjohtaja Stefan Möller kertoo, että toimialan liikevaihto on kasvanut viisi vuotta putkeen.

Möllerin mukaan printtimedian hiipuminen vaikuttaa myönteisesti radiotoimialan kasvuun.

”Toimiala kasvaa tänä vuonna noin kolme prosenttia. Toisen vuosineljänneksen jälkeen osuutemme Suomen mediamainonnan kakusta oli seitsemän prosenttia, joka on ollut meidän pitkäaikainen tavoitteemme. Toiveeni on, että kasvaisimme 10 prosenttiin, mutta se ei ole vielä realismia. Se on pitkäaikainen tavoite.”

Mediamainontaan käytettiin viime vuonna 1,2 miljardia euroa Suomessa. 28 prosenttia eli noin 250 miljoonaa mediamainonnan kakusta meni printtimainontaan. Radiomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta oli viisi prosenttia eli 60 miljoonaa euroa.

Möllerin mukaan radiomainonnan kasvulla on edelleen kasvupotentiaalia. Radiomainonnan kasvua jarruttaa mainostajien kokemattomuus. Möller uskoo, että radio nähdään tulevaisuudessa brändin rakennuksen kanavana.

”Radio on vielä nuori media: sitä ei mielletä strategiseksi kumppaniksi vaan tukimediaksi, enemmänkin tarjousmainonnan kanavaksi. Nyt on herätty siihen, että radio tehostaa kampanjakokonaisuutta, kun se roolitetaan oikein.”

”Yritysten pitää miettiä, miltä ne kuulostavat radiossa. Yritysten brändimanuaaleissa ei ole määritelty, miten ne käyttävät ääntä.”

Mediatalot ovat haistaneet radiomainonnassa piilevän rahan. Esimerkiksi Keskisuomalainen osti Etelä-Suomen Sanomia kustantavan mediatalo Esan. Kaupan mukana Keskisuomalainen sai omistukseensa radio Voiman, jonka liiketoimintaa se pyrkii nyt kasvattamaan.

Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi totesi M&M:n haastattelussa, että ”Keskisuomalainen haluaa pitää paikallisen sisällön ilmaherruuden”. Nimenomaan paikallisuus kiehtoo julkaisijoita.

Myös Karjalainen ja Kaleva hakevat radiotoimilupia. Viestintävirasto ja valtioneuvosto myöntävät vuosien 2020–2029 toimiluvat vuoden loppuun mennessä. Möller ei ihmettele, että mediatalot hakeutuvat radioaalloille juuri nyt.

”Nyt toimilupien kautta mediataloilla on mahdollisuus päästä mukaan radiotoimintaan ilman yrityskauppoja.”

Äänen kiehtovuudesta lisää uudessa Markkinointi & Mainonta -lehdessä (19/2018).