Tempaukset

Laura Kukkonen 28.11.2017 10:06

Prisman kassahihnalähetys vie nyt Suomi-kuvaa maailmalle

Kimmo Haapala

Juhannuksena järjestetty Prisman Hihna247 onnistui niin hyvin, että ulkoministeriö halusi toteuttaa uuden, kansainvälisen tempauksen.

S-ryhmä käynnistää Hihna247-kamerat jälleen itsenäisyyspäivän aattona. Prisma Kaaren kassahihnaa voi tosin tällä kertaa seurata kansainvälisesti, koska lähetys esitetään ulkoministeriön alaisuudessa toimivalla ThisisFinland-maakuvasivustolla. Samalla Hihna247 saa englanninkielisen tunnisteen #Checkout247.

SOK järjesti ensimmäisen Hihna247-tempauksen juhannuksena. Lähetys keräsi mittavaa huomiota, jonka havaitsi myös ulkoministeriö. Tämänkertainen lähetys järjestetäänkin ministeriön aloitteesta.

Ulkoministeriön maakuvayksikön päällikkö Petra Themanin mukaan ministeriö lähestyi SOK:ta ajatuksella, että Hihna-livestä voitaisiin tehdä uusi, kansainvälinen tuotantokausi.

Themanin mukaan yhteistyön taustalla on monta tekijää. Ensinnäkin ulkoministeriön maakuvatyön tavoitteena on matkailun lisäämisen ja osaajien houkuttelun lisäksi esitellä suomalaista arkea ja elämäntapaa.

"Lappi ja luonto tunnetaan jo, mutta suomalaista arkea pidetään ehkä melko vakavana ja kylmänä", Theman kertoo M&M:lle.

Lisäksi maakuvatyössä on tarkoitus hyödyntää ilmiöitä maailmalta. Tällaisia ovat hihnalähetyksiin liittyen slow-tv ja Facebookin livelähetykset.

Ulkoministeriön tavoitteena on myös antaa näkyvyyttä suomalaisyrityksille ja suomalaiselle osaamiselle. Juhannuksen kassahihnalive oli onnistunut esimerkki tästä.

Ulkoministeriön yhteistyö SOK:n kanssa on herättänyt ihmetystä.

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä lähetti maanantaina medialle oman tiedotteen, jossa hän hämmästeli ulkoministeriön osallisuutta tempaukseen ja ulkoministeriön lähettämää tiedotetta asiasta.

"Mielestäni ulkoministeriön tiedottamislinja meni tässä nyt liian pitkälle. Onko todella niin, että olemme valmiita julkaisemaan valtioneuvoston sivuilla yhdessä yritysten kanssa tiedot jokaisen yrityksen somekampanjoista, jotka on suunnattu kotimaan lisäksi myös ulkomaille?" Kärnä sanoo viestissään.

Themanin mukaan Hihna-liveen liittyvä yhteistyö on ulkoministeriön tavanomaisen yritysyhteistyölinjan mukaista.

"Keskityimme enemmänkin tähän ilmiöön, joka siitä juhannuksen hihna-livestä syntyi. Olemme tarkkoja siinä, että lähetyksessä on kyseessä aito tilanne. Ei ole mitään sopimusta, että lähetyksessä näkyisi tiettyjä tuotteita. Yritys näkyy oikeastaan vain kassahihan jaottelupalikassa", Theman kertoo.

Juhannuksena Prisman kassahihnalähetys keräsi runsaasti huomiota ja myös kommentteja kansalaisilta. Juhannuksena Facebookin Hihna247-livelähetys keräsi satojatuhansia katsojia, ja Hihna247-videot saivat yhteensä yli miljoona näyttökertaa. Themanin mukaan tarkoituksena on luoda jälleen samankaltainen yhteisöllinen kokemus.

SOK Median julkaisujohtaja Anne Sassi-Leivonen kertoo, että tälläkin kertaa lähetyksestä voi keskustella suomeksi muun muassa Prisman Facebook-sivuilla, jossa myös livelähetys näkyy.

"ThisisFinland-Facebookissa sen sijaan suurin osa keskustelusta käytäneen englanniksi. Moni suomalainen varmasti toimii niin, että pitää molemmat ikkunat auki yhtaikaa", Sassi-Leivonen sanoo tiedotteessa.

Hihna247:n kumppaneihin kuuluu myös Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, joka tuottaa lähetykseen faktoja suomalaisesta ruoasta. Lisäksi Radio Suomipop toteuttaa neljän tunnin mittaisen suoran erikoislähetyksen Hihna247:n tiimoilta.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö