Amerikassa isot yhtiöt ovat jo kehittäneet palveluja älykaiuttimiin. Siellä esimerkiksi Domino's-pizzoja on voinut tilata Amazon in älykaiuttimen kautta vuoden 2016 keväästä. Pizzaketju on myös kehittänyt palvelua niin, että tänä syksynä Alexalta voi jo tilata ruokaa ilman erillistä Domino's-käyttäjätiliä.

Myös Google n äänipalvelu kykenee moneen isolla markkinalla.

”Suomessa esimerkiksi Google Assistant ei tue transaktioita. Amerikassa taas voi esimerkiksi tilata ruokaa sen kautta ja maksu tapahtuu taustalla”, Qvik in järjestelmäarkkitehti Jerry Jalava kertoo.

Brändijätti Nestlé n innovaatioyksikkö kehitti Amazonin Alexalle taidon, jonka kautta voi käyttää ääntä ja kuvaa yhdistävää GoodNes-reseptipalvelua. Yhtiö kuvailee GoodNesin olevan ”ainutlaatuinen visuaalinen ääniselauskokemus keittiössä”. Palvelun kautta ruoanlaittaja voi kuunnella ohjeita, lukea reseptejä ja etsiä tietoa muun muassa aineksista tai erilaisista kokkaustekniikoista.

Nestlén viestinnästä kerrotaan, että yhtiö tutkii uuden teknologian tuomia liiketoimintamahdollisuuksia ja haluaa esimerkiksi ääniteknologian kautta tarjota parempaa palvelua kuluttajille.

Mainostajat ovat jo koetelleet älykaiutinten käyttäjien sietokykyä. Esimerkiksi Alexan taitojen tekijät ovat lisänneet palveluun äänimainoksia, mikä on herättänyt närää. Lisäksi käyttäjien tulee olla tarkkana siinä, mitä tuotteita tai palveluja puheapurin kautta tilaa.

”Amazonillakin on ollut kotiinpäin vetämistä. Jos pyytää vähänkin ympäripyöreästi ostamaan pesuainetta, se lisää ostoskoriin omaa brändiään”, Mirum in teknologiajohtaja Juha Karonen sanoo.

Yksi merkki puheohjautuvien laitteiden läpilyönnistä oli Burger King in keväinen mainos, jonka lausahdus ”OK Google” sai sekä Googlen että kuluttajat hämmentymään. Aikaisemmin Amazon Echosta ja nukkekodeista kertova tv-uutisjuttu oli saanut myös katsojien älykaiuttimet tilaamaan tuotteita.

”Todistettavasti ihmisillä on siis niin paljon näitä laitteita, että uutiskynnys ylittyy, kun joku mainostaja kiusaa niitä. Ihmisillä on esimerkiksi Amazon Prime -tilit ja tilauskanavat jo käytössä”, Karonen toteaa.

Lue lisää älykaiuttimista ja niiden Suomen-markkinoille saapumisesta tuoreesta Markkinointi & Mainonta -lehdestä 21/2017.