Mirka Lammi on nimitetty 1. toukokuuta alkaen PunaMusta Media Oyj:n markkinointijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän vastaa tehtävässään konsernin markkinoinnista ja viestinnästä. Lammi siirtyi tehtävään Aller Mediasta. Lammi on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja medianomi (AMK).

"PunaMusta Media -konserni uudistuu voimakkaasti ja asiakaslähtöisesti, ja sillä on selkeä strategia ja arvot. Esimerkkinä vastuullisuudestaan yhtiö saavutti vuoden alussa tavoitteensa hiilijalanjäljen pienentämisestä 20 prosentilla, viisi vuotta etuajassa. Lisäksi painotoimialalla PunaMusta on Suomen ainoa yhtiö, jonka tarjoomaan kuuluvat sataprosenttisesti hiilineutraalit painotuotteet”, Lammi kommentoi tiedotteessa.

PunaMusta Media on kotimainen pörssilistattu mediayhtiö sekä painotuotteita ja yritysnäkyvyyden ratkaisuja tarjoava konserni. Mediapuolella konserniin kuuluvat kuuluvat Karjalaista kustantava Sanomalehti Karjalainen, kuutta paikallislehteä kustantavat yhtiöt ja kaupunkilehti Karjalan Heiliä kustantava Karelia Viestintä sekä radiokanavat Radio Rex ja Radio City Joensuu.

Konsernin painotoimialaan kuuluvan PunaMusta Oy:n liiketoiminta koostuu aikakaus-, sanomalehti- ja digipainamisesta, yritysnäkyvyyden ratkaisuista, markkinointilogistiikasta, suurkuvatulostamisesta sekä mainospainotuotteiden painamisesta ja lehtituotteiden suunnittelusta sekä tuotannosta.

Konserni on viime vuosina kasvanut voimakkaasti yritysostoin ja samalla laajentanut palveluvalikoimaansa muun muassa digitaaliseen yritysnäkyvyyteen ja brändinhallintaan sekä markkinointilogistiikan palveluihin. Viimeisin yritysosto toteutui maaliskuussa, kun PunaMusta Media osti suurkuvatulostuksen tuotteista tunnetun Pixmill Groupin.

PunaMusta Media -konsernin toimitusjohtajan Raimo Puustisen mukaan yhtiön laajentunut palveluvalikoima edellyttää jatkuvaa viestintää niin nykyisten kuin potentiaalistenkin asiakkaiden suuntaan.

"Mediatoimialalla puolestaan digitalisoituminen muuttaa liiketoimintaa ja vaatii uutta näkökulmaa myös markkinointiin. Mirkasta löytyi meille oikea yhdistelmä rohkeaa uudistavaa otetta, vahvaa ammattitaitoa ja konserniimme soveltuvaa osaamistaustaa", Puustinen sanoo tiedotteessa.

Eräs konsernin uusista aluevaltauksista on Tampereen Ratikan mediamyynti, josta vastaa PunaMusta Oy. Ensimmäiset mainokset tamperelaisissa Ratikoissa nähdään, kun kaupallinen koeliikennöinti aloitetaan 1. huhtikuuta 2021.

PunaMusta Media -konsernin liikevaihto oli viime vuonna 107 miljoonaa euroa. Sillä on noin 700 työntekijää. Konserni on osa Laakkonen Yhtiöitä.