En pelkää vihaa. Mutta pelkään tuottavani surua. En pelkää kuolemaa vaan kuollutta elämää.

En kärsi tyhjästä paperista, mutta häpeän jos täytän sen merkityksettömällä. En ole hyvä keskustelemaan vaikeista asioista, mutta valitsen ne mieluummin kuin tyhjän puheen milloin tahansa.

Vain itseen kohdistettu armo vapauttaa huonosta omastatunnosta. Kukaan toinen ei siihen pysty.

Ihmisten määrä ei minua kiinnosta vaan kohtaamisen laatu. En halua ihailua, etsin yhteyttä.

Maine ei ole tavoittelemisen arvoista, moraali on. Seuraajien määrä on väärä mittari, myötätunto on arvokkain sosiaalinen valuutta.

Nautin yksinolosta, kammoksun ajatusta yksinäisyydestä. Lapset ovat viisaampia kuin aikuiset, heitä tulisi kuulla eikä käskeä.

Vaikutelmat sairastuttavat niin kohteen kuin sen seuraajat. Totuus tekee meistä terveitä.

Valehtelen itselleni joka päivä. Minun on ymmärrettävä se vaan ei hyväksyttävä.

Ei ole olemassa sankaruutta ilman uhrausta. Siitä puhutaan liian vähän, kun kuvittelemme itsemme jo palkituksi.

Kun rakkaus on suurin ja tekee meistä vapaat, häpeä on se joka kahlitsee meidät pieneen koppiin. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys, sanotaan, mutta se on myös säälimättömin ase.

Aika on rajallinen resurssi. Jokainen meistä kuolee kohta. Ymmärrän ettei nuorena tajua kuolevaisuuttaan, mutta jos ei edes aikuisena, on vaarassa elää koko elämänsä tietämättä mitä siltä haluaa.

En usko elämänhallintaan ja suunnitelmiin, uskon suuntaan, johon periaatteeni ja valintani minua vievät. Jos en miettisi niitä, en tuntisi itseäni sitäkään vähää kuin nyt. Liikaa ei saa kuitenkaan asua itsessään, minä masentaa minän.

Mitä haluat elämältä, kysyttiin. Tietääkö kukaan, vastattiin. Olla se miksi minut tarkoitettiin, sanoi yksi. Olla sitäkin enemmän muiden rakkaudesta, sanoi toinen. Parempia vastauksia emme löytäneet.

Sanovat että kun kaikki on koneistettu ihmisten vastuulle jää rakkaus, taide ja filosofia.