Radio

Elina Hakola 2.5.2014 08:23 päivitetty 3.3.2016 14:49

Radio Helsingillä jo 1000 tukijaa - maksavat yhden työntekijän palkan

Juho Kuva

Maria Veitola lupautui viime kesänä Radio Helsingin päätoimittajaksi, eikä keksi kuka sopisi hommaan paremmin.

Kuva: Juho Kuva
Olet Radio Helsingin päätoimittaja. Lisäksi olet kolumnisti, tunnettu tv-kasvo sekä puhuja. Missä mediassa olet eniten kotonasi?

Tykkään kolumnien kirjoittamisesta, vaikka se on varmaankin paskamaisinta kirjoittamista ikinä. Aina pitää olla joku erityinen ajatus. Radio on minulle kotoisa väline. Siihen liittyy myös musiikki, joka on minulle todella tärkeää. Toisaalta tykkään tv:n suorista lähetyksistä. Ehkä kyse ei olekaan välineestä vaan muodosta.

Miten päädyit mukaan uuteen Radio Helsinkiin?

Olen ollut mukana alusta lähtien. Olin pois riveistä pari viime vuotta tv-ohjelmani takia, mutta viime kesänä palasin tekemään kesäohjelmaa. Sitten Sanoma ilmoitti, että Radio Helsinki loppuu, jos ostajaa ei löydy. Uutinen oli meidän mielestä todella surullinen. Ystäväni ja kollegani (ex-toimitusjohtaja) Ville Arponen soitti minulle ja pyysi, että miettisimme, mitä voisimme tehdä.

Te keräsitte rahaa Radio Helsingin pelastamiseksi Save Radio Helsinki -kampanjalla ja Ystäväklubi-kuukausimaksulla. Poliisihallinto katsoi kuitenkin, että vapaaehtoinen kuulijamaksu ei ole mahdollinen kaupalliselle kanavalle. Miten tilanne ratkesi?

Vastikkeena lahjoitukselle meillä on jäsenkirje, sähköposti, joka on meidän tekemää, toimitettua sisältöä. Halvinta, kolmen euron jäsenmaksua maksavat saavat jäsenkirjeen kerran kuussa, viisi euroa maksavat kaksi ja kympin maksavat viikoittain.

Kuinka suuri osuus rahoituksesta tulee nyt mesenoinnista ja kuinka paljon mainonnasta?

Ystäväklubilaisia on reilu tuhat. Ystäväklubista tulee sen verran, että saamme yhden vakituisen työntekijän kuukausipalkan maksettua. Meillä on yhdeksän vakituista ja 50 avustajaa.

Luulen, että siinä kävi vähän niin, että ihmiset ajattelivat, että kun ostaja kanavalle löytyi, lahjoittajia ei tarvita enää. Eihän meillä ole mitään miljonäärejä taustalla, jotka kaataisivat meille rahaa, kuten vaikka Bassolla on Jacob Ehrnrooth. Yritämme saada tämän ihan mainosmyynnillä pyörimään.

Mitä aiotte tehdä mainosmyynnin edistämiseksi?

Meillä on pari hyvää myyjää ja toivon, että saamme niitä vielä pari lisää.

Teemme myös uutta nettisivustoa, jonka beta-versio julkaistaan toukokuussa. Vanhoilla mainosmalleilla tämän kannattavaksi saaminen on vaikeaa, joten uusi sivusto on laadittu enemmän sisältöyhteistyötä silmällä pitäen. Monikanavainen sisältöyhteistyö tuntuu olevan se, mitä mainostajat kaipaavat.

Lue Maria Veitolan koko haastattelu tuoreesta Markkinointi&Mainonta-lehdestä. Tilaa lehti täältä tai osta irtonumero Akateemisesta Kirjakaupasta. Kaikki Talentumin lehtien jutut luettavissa myös Summa-palvelusta.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö