Kaupallinen radio jatkaa kolmen ennätysvuoden jälkeen tulosten tahkoamista. Markkinatutkimusyritys Kantar TNS:n tänään julkaiseman tutkimuksen mukaan radiomainonta kasvoi tammi-maaliskuussa 4,4 prosenttia ja sen osuus mediakakun kokonaismyynnistä oli 6,5 prosenttia.

Radio nousi neljänneksi suurimmaksi mainosmediaksi ensimmäisen kvartaalin aikana ohittaen ensimmäistä kertaa aikakauslehdet sekä kaupunki- ja noutolehdet. Mediamainonnan kokonaismäärä laski 4,7 prosenttia.

RadioMedia n toimitusjohtaja Stefan Möller in mukaan radion nousu ei tullut yllätyksenä.

"Tavoittava ja tehokas radio on edelleen mainettaan parempi markkinointiviestinnän väline", Möller kommentoi.

Radiomainontaa myytiin tammi-maaliskuussa 2017 yhteensä 13,9 miljoonalla eurolla. RadioMedia ry:n jäsenasemiltaan keräämistä liikevaihtotiedoista selviää, että radio on yltänyt vuoden 2017 ensimmäisen kvartaalin aikana joka kuukausi kasvuun. Maaliskuussa kasvua oli 3,5 prosenttia.