Mainonta

Aleksi Ylä-Anttila 5.2. 13:12

Rahoitusteknologiayhtiön kampanja aiheutti tyrmistyksen Twitterissä – syytetään sinkkujen häpäisemisestä

Kuvakaappaus Twitteristä
Rahoitusalan kommentaattori Iona Brain oli yksi ensimmäisistä kritiikin esittäjistä Revolutin mainosta kohtaan.

Rahoitusteknologiayhtiö Revolut on joutunut syytösten kohteeksi "sinkkujen häpäisystä". Yhtiön kampanja on aiheuttanut tyrmistystä Twitterissä.

Revolutin mainoksessa esille nostettiin, kuinka suuri joukko ihmisiä tilasi itselleen yhden annoksen takeaway-ruokaa ystävänpäivänä. Asiasta kertoo BBC.

Mainos synnytti tyrmistystä keskustelupalvelu Twitterissä, jossa sitä syytettiin muun muassa "tungettelevaksi" ja "kylmäksi".

Revolut joutuikin pyytämään nöyrästi anteeksi. Yhtiön mukaan ei tarkoituksena ei ollut tehdä pilaa kenenkään kustannuksella.

Rahoitusalan kommentaattori Iona Bain oli yksi ensimmäisistä kritiikin esittäjistä. Hän sanoi mainosten olevan alentavia sekä arveluttavia yritykselle, joka yrittää vedota nuoriin ja teknologiaorientoituneisiin asiakkaisiin. 

Bainin mukaan mainos ei kerro katsojalle mitään itse palvelun tasosta ja laadusta.

"Se vain kertoo, että heitä kiinnostaa kulutuskäyttäytymisesi vain siksi, että he voivat myöhemmin nauraa sinkkustatuksellesi."

Young Money -blogin perustaja twiittasi, että mainoksen kielenkäyttö oli "enemmän tuoksahdus 2000-luvun alun Bridget Jonesista kuin modernista voimaannuttavasta rahoituspalveluista".

"Tiedän, että monet ihmiset ovat kanssani samaa mieltä, mutta olen silti yllättynyt reaktioiden määrästä", hän sanoo.

Hän kertoo, että kiittäviä kommentteja on tullut leskiltä, jotka kokivat tällaisen mainonnan kiusallisena tällaisena aikana.  

Revolutin perustaja Nikolay Storonsky sanoo, että yhtiö saa jopa 8 000 uutta asiakasta päivässä ja tarjoaa palvelun, jossa asiakas voi vastaanottaa ja maksaa maksuja, nostaa käteistä automaatista ja siirtää rahaa ulkomaille.

Vuonna 2015 perustettu yhtiö kuvaa itseään vaihtoehdoksi pankeille ja tarjoaa applikaatiopohjaisia tilejä.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö