Kirjoitin vuonna 2018 suomalaisen markkinointialan rasistista stereotypioista ja siitä, miten ruskeat ihmiset esitetään tai jätetään esittämättä mainoksissa. Toivoin, että kaksi vuotta myöhemmin alalla oltaisiin päästy pintaa syvemmälle.

Moni yritys on nyt hankkinut ymmärrystä inklusiivisuudesta, laajentanut representaatioita kuvastossaan – tai ajautunut “rasismikohuun”. Suomessa alan julkinen rasismikeskustelu keskittyy silti vielä ääriesimerkkeihin, ja paine muutokseen näyttää tulevan ulkoa.

Ollaan kaukana antirasistisesta toimintakulttuurista, joka koostuu motivaatiosta ja muutoksista organisaation sisällä.

Black Lives Matter -viestit auttoivat yhtä aikamme tärkeimmistä ihmisoikeusliikkeistä leviämään laajemmalle. Nykyaikainen asiakas kuitenkin näkee somepostauksen mustan ruudun taakse. Hän haluaa nähdä tiimisi, johtosi, hallituksesi, lainmukaisen yhdenvertaisuussuunnitelmasi, missiosi ja visiosi, ja odottaa niiden olevan antirasistisia.

Tämä ei ole vähemmistökysymys. Globaali ei-valkoinen enemmistö tuntee rasismin ja kolonialismin vaikutukset nahoissaan, kun päätösvallan perinyt valkoinen vähemmistö vielä ihmettelee koko aihetta. Kun kotimaisessa kokovalkoisessa viestintätoimistossa mietitään, uskaltaako brändivideoon ottaa muutakin kuin “sitä ihan kantasuomalaisinta” uskaltamatta puhua ihonväristä, nykykuluttaja kirjoittaa hakukenttään “how to support Black-owned business”.

Globaali enemmistö tietää, että rasismi rikkoo ihmissuhteita ja perheitä, repii ihmisiä irti juuriltaan ja yhteisöistä ja estää kollektiivisen hyvinvoinnin ja tasa-arvon. Rasismi on monelle yhtä tuttu tappaja kuin pandemia. Ja aivan kuten pandemian kohdalla, sen vaikutukset osuvat ensin osaan, mutta lopulta kaikkiin. Rasismiin on syytä suhtautua vähintään samalla vakavuudella ja muutoshalulla – joka tasolla.

Kirjoittaja on kauppatieteiden maisteri ja Ruskeat ­Tytöt ry:n toiminnanjohtaja.