Kokki ja ravintoloitsija Henri Alén ei nyt ole huolissaan niinkään omasta puolestaan, vaan koko ravintola-alan puolesta.

Alénista on tullut koronaviruskriisin kanssa kamppailevien ja uusia toimintatapoja kehittelevien ravintolayrittäjien kasvot, ja hänellä on selvä kanta myös viime päivien keskusteluun siitä, että Business Finlandin koronatukirahaa on myönnetty eniten it-alalle ja liikkeenjohdon konsulteille eikä siis esimerkiksi ravintoloille, vaikka niiden liiketoimintaa on rajoitettu radikaalisti. Tukirahojen jakautumisesta kertoi ensimmäisenä Suomen Kuvalehti.

Alén itse on kehittänyt tapoja jatkaa ravintola Finnjävelin liiketoimintaa esimerkiksi erityisesti vallitsevaan tilanteeseen suunniteltujen aterioiden myymisellä asiakkaiden mukaan ja kotiinkuljetuksilla. Lisäksi asiakkaat saavat ilmaisen koodin Academy of Brainin psykologisiin verkkovalmennuksiin.

"Minulla on syvä huoli, ei niinkään omasta puolestani, vaan koko alan puolesta. Minulle ehkä kaikkein raskainta tässä ovat olleet hallituksen täysin katteettomat lupaukset siitä, että kun ravintolat suljettiin, yritykset saisivat suoraa apua”, Alén kertoo M&M:n haastattelussa.

Alén kritisoi sitä, ettei nykyinen tuen jakamisen tapa sovellu ravintola-alan tarpeisiin vallitsevassa kriisitilanteessa.

"En näe, että vika olisi välttämättä Business Finlandissa. Sitä ei vain ole ikinä tarkoitettu miksikään ravintoloiden kriisirahastoksi, vaan vienninedistämiseen ja innovaatiorahoitukseen. Se ei ole ravintola-ala, joka niitä lappuja osaa täyttää ja tekee sitä päivittäin. Yrityksellä pitäisi myös olla jokin innovaatio, johon rahoitusta haetaan. Pitäisikö siis vaikkapa jonkin etnisen ravintolan hakea rahoitusta siihen, että alkaisi tehdä lammascurrya possusta? Tuo mekanismi ei ole suoraa tukea ravintoloille.”

Alén itse on hakenut Business Finlandilta rahaa ja odottaa parhaillaan päätöstä.

"Moni on sanonut, että kyllähän sinä saisit sen rahan. Joo, kyllä minä olen ihan hyvä pitchaamaan, meillä on hakemukset sisällä ja uskon, että saamme rahaa. Mutta jos miettii koko alaa, niin esimerkiksi kun alkoholin myyminen ulos on kiellettyä, miten baari tai yökerho innovoi, kun se ei saa tehdä mitään liiketoimintaansa? Silloinhan tämä tukimekanismi on sille täysin turha.”

Alénin mielestä vika on siinä, että kun valtio lupasi suoraa tukea, rahapotti vain syydettiin hätäpäissään taholle, joka pystyy rahaa jakamaan.

”Mutta meneekö se sinne, minne sen olisi tarkoitus mennä niin ei, se ei ole suora tuki ravintola-alalle”, Alén sanoo.