Oululaisen Reissumies julkistaa uudet kampanjapakkauksensa teemalla arjen sankarit, jotka kulkevat vapaasti omia polkujaan.

Ensimmäisinä oman pakkauksensa saavat palomiehet, hevimiehet sekä remppamiehet. Uusia pakkauksia saapuu rajoitettu erä kauppoihin maanantaina.

“Me suomalaiset olemme hevikansaa ja hevi on vienyt meitä maailmankartallekin. Siksi oli luontevaa valita myös ensimmäisten nimipakkausten joukkoon hevimies. Moshaus kunniaan”, sanoo Fazer Leipomoiden Senior Brand Manager Antti KuismaM&M:lle.

Reissumiehen kampanjan takana on mainostoimisto SEK & Grey, ja Reissumiehen pakkauksien kuvituksesta vastaa Ossi Hiekkala. Kampanjassa on mukana myös mediatoimisto Dagmar.

Reissumies on jo liki 40-vuotta vanha ja sen pakkausta on vuosien varrella päivitetty hienovaraisesti.

Keltainen väri on ollut pakkauksissa alusta asti ja 1980-luvulla pakkaukseen ilmestyi myös Reissumies-hahmo.

“Haluamme antaa tunnustusta arjen reissumiehille, mutta kyse on enemmänkin asenteesta ja ajatusmaailmasta. Siitä, että uskaltaa olla oma itsensä. Arjen reissumies voi olla kuka tahansa”, Kuisma sanoo.

Itse kampanja näkyy sosiaalisen median eri kanavissa, kuten Facebook issa Reissumiehen omalla sivulla, Oululaisen verkkosivuilla sekä Instagram issa. Myöhemmin kampanja näkyy myös kanavayhteistyön kautta radiossa, mutta siitä on Kuisman mukaan lisää yksityiskohtia tulossa julki vasta myöhemmin.

Reissumiehen kampanjapakkauksesta voi jakaa kuvia hashtagillä #arjenreissumies. Omaa Arjen Reissumiestä voi myös ehdottaa aikavälillä 1.5. – 8.6.2016 osoitteessa www.oululainen.fi.

Kampanja käynnistyy ensi viikolla ja sen on tarkoitus jatkua koko vuoden. Nyt keväällä on luvassa kolme ensimmäistä Reissumiestä, kesällä kolme seuraavaa ja sen jälkeen yleisön äänestämien miesten pohjalta katsotaan, millaisia pakkauksia syksy tuo tullessaan, Kuisma kertoo.

“Tämä on hyvin osallistava, sosiaalisen median kanavia hyödyntävä kampanja, niin se voi hyvinkin olla, että sieltä löytyy mielenkiintoisia uusia tapoja, pitkin matkan vartta, joita sitten kehitetään ja joiden pohjalta rakennetaan lisäelementtejä”, Kuisma sanoo.

Kampanjan käynnistyttyä kunnolla, on luvassa myös sosiaaliseen mediaan videosisältöä, jonka tuotannosta vastaa Front Desk.

Oululaisen Reissumies-leivät valmistetaan Suomessa. Reissumies-leivät kuuluvat Fazer-konserniin.