Kampanjat

Laura Kukkonen 15.10. 10:46

Rintasyövän läpikäynyt Marjut sai Arlan kampanjassa yhdeksän muotokuvaa

Marjut Keski-Korpi (oikealla) nousi taiteilijoiden eteen Arlan kampanjassa. Teosta tarkastelee myös sen tekijä Marika Lahdenperä.

Roosa nauha -keräystä tukeva kampanja esittelee yhden ihmisen rintasyöpätarinaa koskettavasti ja taiteen kautta.

Elintarvikeyhtiö Arla tukee rintasyöpätutkimukseen keskittyvää Roosa nauha -keräystä omalla mainonnallaan Arla Ihana -jogurttibrändin kautta.

Arla on julkistanut Ihana Nainen -kampanjan, johon kuuluu koskettava minidokumentti sekä taidenäyttely. Filmin päähenkilönä on bloggaaja Marjut Keski-Korpi, joka on myös aiemmin jakanut omaa rintasyöpätarinaansa blogissaan. Arlan kampanjassa Keski-Korpi nousee Vapaan taidekoulun opiskelijoiden eteen poseeraamaan mallina.

Taiteilijoiden tehtävänä oli tutkia kauneutta, joka kumpuaa ulkoisen olemuksen lisäksi ihmisen persoonasta, kokemuksista ja asenteesta. Ihana Nainen -minidokumentissa taiteilijat kertovat omista tulkinnoistaan.

Minidokumentissa nähdään, kuinka Keski-Korpi nousee taitelijoiden eteen. Katsojat pääsevät todistamaan taiteilijoiden ja Keski-Korven kohtaamista ja syntyneiden teosten tarkastelua. Kampanjassa mukana olevat taiteilijat ovat Taru Kavonius, Marika Lahdenperä, Helena Kangas, Anna Korpilinna, Sara Rantanen, Liisa Kuusela, Satu Salomaa, Jaakko Vallivaara ja Henna Turpeinen.

Maalaukset ovat tällä viikolla esillä Sanomatalossa Helsingissä. Näyttelyn jälkeen teokset on tarkoitus huutokaupata niin, että myyntituotot lahjoitetaan Roosa nauha -keräykseen.

Filmin on tuottanut Arlan markkinointikumppanin TBWA\Helsingin liikkuvan kuvan yksikkö TBWA\Screen.

TBWA\Helsingin copywriter Meri Saarivirta kertoo, että kampanjan tekijät halusivat käsitellä rintasyövän vaikutusta ihmiseen taiteen keinoin ja tuoda aiheen lähemmäs ihmisiä.

"Taiteella on vapaus ja kyky ilmaista tunteita ja ajatuksia, joita voi olla vaikea pukea sanoiksi. On ollut upea nähdä, miten suurella sydämellä Arla, Marjut ja taiteilijat ovat lähteneet projektiin mukaan", Saarivirta kertoo tiedotteessa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö