Kirjallisuus

M&M 27.10.2016 10:01

Ruotsalainen Storytel ryhtyy yhteistyöhön Otavan kanssa

Colourbox

Otavan ja Liken kustantamat digitaaliset kirjat ovat jatkossa saatavilla Storytel-lukuaikapalvelusta.

Ruotsalainen ääni- ja e-kirjojen lukuaikapalvelu Storytel ja Otava ovat solmineet yhteistyösopimuksen.

Yhteistyön myötä Otavan digitaaliset kirjat ovat jatkossa saatavilla myös Storytelin palvelussa. Sopimus kattaa noin tuhannen e-kirjan ja noin sadan äänikirjan julkaisemisen.

"Uskon, että suomalaiset kuluttajat ottavat Storytelin omakseen ja kirjojen kuuntelu tulee kasvamaan voimakkaasti muiden Pohjoismaiden tavoin myös Suomessa", Storytelin maajohtaja Mari Wärri sanoo tiedotteessa.

Yhteistyö koskee Otavan ja Liken kustantamia digitaalisia kirjoja. Ensimmäinen erä ilmestyy palvelussa torstaina 27. lokakuuta.

"Haluamme olla mukana kehittämässä uutta liiketoimintaa ja tarjota kirjan ystäville mahdollisimman monta tapaa nauttia hyvästä kirjallisuudesta", Otavan myynti- ja markkinointijohtaja Maija Kuusi kommentoi.

Ruotsalaiset Jonas Tellander ja Jon Hauksson perustivat Storytelin vuonna 2005. Palvelu tuli suomeen keväällä 2016. Suomen lisäksi Storytel toimii Ruotsin, Norjan, Tanskan, Hollannin sekä Puolan markkinoilla.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Yhteiskunta

23.08.2019 14:59

Kuntaliitto valitsi Milttonin

Suomen Kuntaliitto ry on valinnut Milttonin viestintä- ja markkinointipalvelujensa strategiseksi ja operatiiviseksi kumppaniksi.