Ruotsalainen halpakauppaketju Rusta on pitänyt kiinni laajenemissuunnitelmistaan Suomessa ja avannut uusia myymälöitä koronankin keskellä.

Viimeisin myymälä avattiin Lohjalle viime viikolla ja sitä edelliset Kirkkonummelle ja Kajaaniin syyskuun alussa, ja vaikka avajaisiin ei houkuteltu esimerkiksi ilmaisten ämpäreiden voimin, väkeä on riittänyt

”Me emme jakele ämpäreitä. Sen sijaan olemme avajaisissamme keskittyneet käsidesien ja kasvomaskien jakamiseen. Kajaanissa tartuntojen määrä oli ollut kasvussa niihin aikoihin, kun avasimme, ja siellä noin 95 prosenttia otti suojaimen ja käsidesiä”, Suomen maajohtaja Tommy Dolivo sanoo.

Rusta on avannut Suomessa toukokuusta lähtien viisi myymälää hiljaisesti ilman isompia avajaiskampanjoita.

”Olemme yrittäneet välttää massahysteriaa ja jättäneet tiettyjä aktiviteetteja pois, mitä normaalisti on ollut. Nyt ennakkomarkkinointia ei ole tehty, kuten aiemmin eikä ole ollut 2 000 ihmistä jonottamassa muutaman tarjoustuotteen perään.”

Rusta tuli Suomeen yritysoston kautta, kun se osti yrityssaneeraukseen joutuneen Hong Kongin liiketoiminnan 2018, minkä jälkeen myymälöitä alettiin vähitellen muuttaa valikoimiltaan ja ulkoasultaan uuden omistajansa näköisiksi.

Vuosi sitten uudistettiin kaikkien Hong Kong -tavaratalojen valikoima vastaamaan Rustan valikoimaa. Viimeisen vuoden aikana tehtiin myös mittavat myymäläuudistukset, jolloin kaikki myymälät uudelleen rakennettiin vastaamaan Rustan myymäläkonseptia. Dolivo erittelee, että valikoimassa on pidetty Hong Kongin vahvuudet, eli ulkopuutarha, ja kalastusosasto. Muutoin valikoimat muuttuivat Rustan brändin mukaisiksi. Rusta myy pääosin sisustus- ja vapaa-ajan tavaraa.

Tavarataloketjun uudelleenbrändäys oli suunnitteilla vasta ensi vuodeksi, mutta sitä aikaistettiin tälle vuodelle, koska havaittiin, että vanhan nimikyltin alla toiminut sisällöltään uusi myymälä herätti osassa asiakkaita ihmetystä. Dolivo sanoo, että nimenvaihdos on herättänyt paljon keskustelua asiakkaiden päässä. Rusta ei ole ollut suomalaisille aiemmin tuttu brändi. Kesällä käynnistyi kampanja, jonka myötä kaikki Hong Kong -kyltit muutettiin Rustaksi.

”Asiakkaiden oli ehkä vaikea ymmärtää, miten kauppa on muuttunut. Siksi brändimuutosta aikaistettiin vuodella. Tämä ei ole Hong Kongin keksimä uusi nimi, vaan Rusta on kansainvälinen ketju, joka on nyt tullut Suomeen, ja kaikki asiakkaat eivät ole ymmärtäneet, että taustalla on yritysosto”, Dolivo kertoo.

Rusta menee vastavirtaan siinä mielessä, että sen tuotteet ovat kalastuspuolta lukuun ottamatta myynnissä vain kivijalkaliikkeissä. Kalastuskauppa toimii oman Happyangler-nimen alla omassa osoitteessa ja Dolivon mukaan myynnin kehitys on ollut erittäin vahvaa. Silti Rusta keskittyy Suomessa ensisijaisesti kivijalkakaupan laajentamiseen.

”Se on emoyhtiössä tehty strateginen päätös.”

Rusta on tehnyt korona-aikana hyvää myyntiä. Sen liikkeitä ei ole Suomessa sisällä kauppakeskuksissa yhtä myymälää lukuun ottamatta, johtuen sen puutarhamyymäläpuolesta, jota olisi hankala sovittaa kauppakeskuksen sisään.

”Kevät oli todella hyvä meidän kannalta. Tietysti ensimmäiset koronaviikot asiakasmäärät olivat vähentyneet, mutta uskon, että se on iskenyt enemmän kauppakeskuksiin. Syyskuussa teimme ennätysmyynnit”, Dolivo sanoo.

Halpakauppaketju kilpailee hinnoilla. Miten siihen onnistuu vastuullisuusasioiden yhdistäminen?

"Laatu- ja kestävyysosastomme valvoo tehtaiden toimintaa ja tekee niihin tarkastuskäyntejä. Pienennämme logistiikan hiilijalanjälkeä koko ajan. Olemme muun muassa vähentäneet merkittävästi, tai jättäneet kokonaan pois osia pakkausmateriaaleista tai korvanneet metallinosia, jolloin saadaan tehokkuutta paitsi kuljetukseen myös hiilijalanjälkeä pienennettyä.”

Rusta työllistää Suomessa tällä hetkellä noin 500. Syyskuussa Rusta on palkannut 50-60 uutta työntekijää. Seuraavan viiden vuoden aikana myymälöiden määrä aiotaan nostaa 50:een, ja kattaa niillä koko Suomi.