Liikenne

Ville Perttula 16.5. 11:50

Sähköpotkulautayritys Voi haluaa tehdä yhteistyötä kilpailijoidensa kanssa: "Korostamme brändityössämme avoimuutta ja läpinäkyvyyttä"

Voi Technology
Voi tuo Helsinkiin kaksi uutta sähköpotkulautamallia.

Voi tuo Helsinkiin kaksi uutta sähköpotkulautamallia kesän aikana.

Sähköpotkulaudat ovat ilmestyneet Helsingin katukuvaan kevään aikana. Ruotsalaisen sähköpotkulautayrityksen Voi Technologyn teknologiajohtaja Mikael Söderbergin mukaan Suomi on yksi Voi-potkulautojen suurimmista markkinoista.

Viime kesänä perustetun Voin liiketoiminta on lähtenyt liikkeelle liukkaasti. Sovelluksen kautta toimivalla Voi-palvelulla on tällä hetkellä noin miljoona käyttäjää ja potkulauta-ajeluiden määrä on kohonnut jo yli 2,2 miljoonan rajan. Kolmen miljoonan ajelun rajan pitäisi ylittyä parin viikon kuluessa, Söderberg toteaa M&M:lle. Tällä hetkellä Voin sähköpotkulautoja on käytössä 18 Euroopan kaupungissa.

"Viime kesänä meillä oli 5 työntekijää, nyt meitä on yli 300", Söderberg kuvailee yhtiön kasvua.

Söderbergin mukaan Voi pääsee plussan puolelle lähivuosina. Yksi kannattavuuteen vaikuttava tekijä on Suomessa ja maailmalla puhuttanut potkulautojen käyttöikä.

Tänä kesänä yhtiö tuo Helsinkiin kaksi uutta sähköpotkulautamallia, joiden on tarkoitus kestää pidempään, jopa yli vuoden. Molemmilla malleilla voi ajaa 50 kilometrin matkan yhdellä latauksella, mikä on lähes kaksi kertaa nyt käytössä olevan mallin kantaman verran. Uudet potkulaudat ovat Voin kehittämiä.

Söderberg kertoo, että uuteen malliin voidaan vaihtaa akku, mikä säästää yritykselle rahaa ja vaivaa.

Tällä hetkellä käytössä olevia potkulautoja ei ole suunniteltu vuokrauskäyttöön. Helsingissä käytössä olevien mallien on kerrottu kestävän vain viikoista muutamiin kuukausiin.

"Nyt käytössä olevat potkulautojen fyysiset osat kuluvat ja menevät rikki. Potkulautoja ei suunniteltu vuokrakäyttöön. Kaupungit, joissa on mukulakivikatuja, kuluttavat potkulautoja. Mutterit ja nappulat menevät rikki, aivan kuten polkupyörissä."

"Mitä ympäristöystävällisyyteen tulee, meillä on kierrätyskumppani, joka kierrättää kaikki rikkoutuneiden potkulautojen osat. Pyrimme aina korjaamaan jokaisen rikkoutuneen potkulaudan, jos se on mahdollista."

Yhteistyömarkkinointia

Voin markkinointi on sekoitus valistusta ja mainontaa. Koska kyseessä on täysin uusi liikkumisen muoto, jolla ei ole vakiintunutta käyttökulttuuria, täytyy yhtiön muistuttaa mainontansa kautta, miten lautoja käytetään ja miten niitä pysäköidään. Voi markkinoi pääosin sosiaalisessa mediassa.

"Muistutamme palvelumme käyttäjiä esimerkiksi siitä, mihin potkulaudat voi pysäköidä ja että heidän pitäisi käyttää kypärää ajon aikana."

"Esimerkiksi Ruotsissa olemme tehneet markkinointiyhteistyötä junayhtiön ja bussiyhtiöiden kanssa. Kampanjassa olemme antaneet junalipun ostajille Voin käyttöaikaa. Vastaava kampanja on tarkoitus tehdä kaikissa kaupungeissa, joissa meillä on toimintaa."

Voi on sähköpotkulauta-alan ensimmäisiä isoja nimiä. Aallonharjalla ratsastamisesta on Söderbergin mukaan yhtiölle brändietua.

"Voi on skandinaavinen yhtiö. Korostamme brändityössämme avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja siksi haluammekin kannustaa kilpailijoitamme tekemään kanssamme yhteistyötä."

"Olemme itsenäisesti luoneet sovelluksen ja uudet potkulautamallit. Määrittelemme itse alusta loppuun, miltä palvelumme käyttäminen tuntuu. Se on osa brändiämme."

Laudat makaavat maassa

Sähköpotkulautojen käyttäjiä ja yhtiöitä on kritisoitu siitä, että sähköpotkulautoja pysäköidään minne sattuu. Helsingissä lautoja on jätetty keskelle katua.

Söderbergin kyse ei ole vain Helsingin ongelma, vaan kyse on globaalista ilmiöistä, johon Voi etsii ratkaisuja. Söderbergin mukaan sähköpotkulautojen käyttökulttuuri tarvitsee lukuisia uudistuksia.

"Ensinnäkin kaupungit voivat perustaa pysäköintikieltoalueita. Toinen vaihtoehto on kannustinpysäköinti: kun potkulautailija jättää laudan sille tarkoitetulle alueelle, Voi palkitsee hänet alennuksella. Olemme lisänneet valokuvaustoiminnon sovellukseen, jonka on tarkoitus motivoida palvelun käyttäjiä pysäköimään potkulauta oikein."

"Voimme myös laittaa potkulaudat piippaamaan, jos ne jätetään ajon jälkeen maahan makaamaan. Yksi uudistus ei auta, tarvitsemme lukuisia."

Yhteistyötä kaupunkien kanssa

Voi kertoo työskentelevänsä tiiviissä yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa, jotta kevyt liikenne tukisi joukkoliikennettä ja päästöjen vähentämistä.

Saksan Lyypekissä suunnitteilla on yhteistyömalli, jossa Voin käyttäjät saavat kyydistään alennusta, jos heillä on joukkoliikenteen lippu.

"Sähkökäyttöisten ajoneuvojemme avulla kaupungeissa voidaan kehittää yhä toimivampia liikkumisen kokonaisratkaisuja, sillä ne on helppo yhdistää julkiseen liikenteeseen ja kävelemiseen niin, että liikkumisen eri muodot tukevat toisiaan", Voin toimitusjohtaja Fredrik Hjelm toteaa tiedotteessa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö