Puhe ei lopu, kun Teemu ”Pastori” Potapoff ja Renne Korppila kertovat podcastistaan ja sen kaupallisista ulottuvuuksista. Pastori Potapoff on teologian maisteri, kirjailija, toimittaja ja ”Suomen tunnetuin vahtimestari”. Korppila on niin ikään median monitoimimies, joka on tehnyt pitkän uran radiossa muun muassa NRJ:llä.

Kahden puheammattilaisen ystävyyden luonnollinen jatke on yhteinen hanke, jonka idea syntyi orgaanisesti ja orgaanisia ovat myös sponsorit.

”Podcastin nimi on Otetaan yhdet ja konseptin peruspilari on juuri se, että juodaan yhdet”, selvittää Potapoff.

”Yleensähän se yhden ottaminen mielletään alkoholin juomiseksi, mutta haluamme murtaa myyttejä positiivisella tavalla”, hän jatkaa.

Alusta asti Otetaan yhdet! -konseptissa oli juomasponsorille sopiva aukko. Alussa äänitysvaiheessa juotiin satunnaisia oluita, mutta sitten konsepti kirkastui. Kun puhutaan lasillisen ääressä, on luonnollista, että lasiin laitetaan sponsorin tuotetta.

Sellainen löytyi, kun Potapoff kertoo ottaneensa yhteyttä vanhaan tuttuunsa Sampsa Siekkiseen. Muun muassa Goodio-suklaafirmassa mukana ollut Siekkinen on perustajana Arctic Kombucha -nimisessä yrityksessä. Arctic Kombucha tekee nimensä mukaista juomaa Helsingissä Korkeavuorenkadulla.

Yhdistelmä toimii, kertoo Sampsa Siekkinen podcastkaksikon nyökytellessä vieressä.

”Ei me mikään fitnesspodcast olla, mutta molemmat olemme kiinnostuneet terveydestä ja treenaamisesta, niin yhteiskumppanina tämä on luonteva”, sanoo Korppila.

”Sampsa oli heti mukana uskoen meihin”, kiittelee Potapoff.

”Ei kauheasti tarvinnut miettiä”, Siekkinen toteaa.

Suosio kasvaa

Elokuussa Otetaan yhdet -podcast rikkoi 100 000 kuulijan rajan. Kaksikko tekee viikossa yhden jakson, joka julkaistaan aina lauantaisin. Aihealueet vaihtelevat laidasta laitaan. Podcastin kuvauksen mukaan Potapoff ja Korppila ”ruotivat viikoittain ajankohtaisia ja yleismaailmallisia aiheita omaan sensuroimattomaan tyyliinsä”.

”Meihin voi yhdistää sellaisia sanoja kuin aitous ja välillä rosoisuuskin. Molemmat ovat meille tärkeitä asioita. Siksi yhteistyökumppanuuksissa pitää olla näitä elementtejä myös”, Potapoff sanoo.

Arctic Kombucha on hyvä esimerkki podcastin sponsoroinnista. Tuote on luonnollisesti mukana jaksoissa, mutta ei ole puheenaihe. Tuotetta ei tuputeta, mutta se on osa ohjelmaa, kuten myös lokaation kautta mukana oleva Wallis-karaokebaari, jossa jaksot nauhoitetaan. Nykyisin sponsorilistalta löytyvät myös Kalevalakasino ja Dick Johnson’s -parturituotteet.

”Tavallaan lanseerasimme Arctic Kombuchan juomat kaikkien tietoisuuteen meidän kautta, mutta ei sponsori määritä, mistä puhumme. Kaikissa kilpailuissa on lähtölaukaus, meidän jaksoissa se korkki kihahtaa”, Potapoff.

”Mutta ei me tehdä mitään kombucha-jaksoja. Esittelemme päivän juoman, puhumme siitä hetken ja sitten alamme puhua jostain ihan muusta. Tuote mainitaan alussa ja lopussa, mutta ei sitä jumpata puoltatoista tuntia. Joskus voimme puhua pitkäänkin, mutta se on orgaanista”, Korppila sanoo.

Podcasteissa kaupallisuus ei häiritse

Kuten usein käy, tämäkin projekti näki päivänvalon pitkien keskustelujen tuloksena.

”Siitä on yli vuosi, kun puhuimme tästä ensimmäisen kerran. Pastori oli kerran mun omassa podcastissa vieraana ja tuli puheeksi, että pitäisi tehdä jotain yhdessä. Hänelle tuli idea, että tehdään niin pitkä jakso, että se kestää yhden bissen juomisen ajan”, muistelee Korppila.

”Alkuperäinen idea oli, että haastatellaan toisiamme. Meillä oli muutama vieras, mutta kantava voima on meidän välinen dynamiikka. Ne, jotka kuuntelee meitä, kuuntelee meitä meidän takia”, Potapoff lisää.

100 000 kuuntelijan rajapyykin ylitys on hyvä saavutus, varsinkin kun ottaa huomioon, että Otetaan yhdet! on täysin indie-tuotanto. Mukana ei ole mediataloa ja markkinointiakin on tehty ilman euroja, orgaanisesti.

”Tietty Instassa ja Twitterissä meillä on hyvät seuraajamäärät ja viestiä on helppo levittää sitä kautta”, Korppila sanoo.

NRJ:llä aiemmin työskennellyt Korppila on tehnyt omaa podcastiaan jo vuoden 2019 alusta. Suurin piirtein samassa ajanjaksossa eli vuodenvaihteesta 2018/2019 tapahtui Suomessa podcastin räjähdysmäinen nousu valtavirtaan. Podcasteja on toki Suomessakin tehty pitkään, mutta viimeisen parin vuoden kuluessa massat ovat löytäneet ne, mikä tietysti kiinnostaa sponsoreita entistä enemmän.

RadioMedian keväällä tekemän kyselytutkimuksen mukaan podcastit myös tunnetaan paremmin kuin pari vuotta sitten. Vuonna 2020 jo 84 prosenttia vastaajista tiesi, mikä on ’podcast’. Vuonna 2018 vastaava luku oli 69 prosenttia. Kiinnostavaa on myös, että suomalaiset kuulijat suhtautuvat podcastien kaupallisuuteen positiivisesti. Enemmistö kokee tuotesijoittelun, mainonnan tai kaupalliset yhteistyöt posiviitisena (13 prosenttia) tai neutraalina (66 prosenttia).

Samassa RadioMedian tutkimuksessa kävi ilmi, että ylivoimaisesti suurin on syy (74 prosenttia) podcastien kuuntelemiselle on viihtyminen. Sekin tilasto siis tukee Otetaan yhdet! -tyyppisen konseptin kiinnostusta kuuntelijoille ja sponsoreille.

Osa podcastin voimaa on, että sisältöä voi tehdä kohdennetusti tietylle yleisölle. Otetaan yhdet! -kaksikko haluaa murtaa myyttejä tässäkin suhteessa.

Podcastiaan mainostavissa somepostauksissaan Korppila ja Potapoff kutsuvat toisiaan ”sediksi” ja toteavat haastattelussa, että suurin osa kuuntelijoista on miehiä.

Mutta paras palaute on kuulemma ollut, kun kuulija sanoi luulleensa podcastin olevan ”vain kasa toksista maskuliinista paskaa”, mutta olikin yllättynyt.

Yllättää Potapoff ja Korppila haluavatkin ja siksi he karttavat erityisesti yhtä sanaa.

”Sellainen äijämeininki on mun mielestä väsynyttä, kuten kaikki, missä jostain lokerosta aletaan myymään”, linjaa Korppila.

”Ei me tehdä tätä millään tavalla vain miehille, vaikka jutut tulevatkin meidän taustoistamme. Olemme kuitenkin saaneet huomata, että koko ajan enemmän ja enemmän naiset alkavat kuunnella meitä. Se on magee juttu”, Potapoff sanoo.

”Naisilta tulee saakelisti positiivista palautetta.”