Mainonta

M&M 19.7.2016 08:46

Selvitys: Printti moninkertaistaa mainoskampanjan tehokkuuden

Colourbox

Mainostajien kannattaa lisätä sanomalehtimainontaa kampanjoihinsa, kehottaa Benchmarketing for Networks.

Sanomalehtimainontaa vähentävien brändien kannattaa miettiä mainosstrategiansa uusiksi, ainakin jos konsulttiyhtiö Benchmarketing for Newsworksin tutkimukseen on luottamista.

Yhtiön selvityksestä käy ilmi, että sanomalehtimainontaan panostaminen kolminkertaistaa kampanjan sijoitetun pääoman tuoton. Asiasta kertoo The Drum -sivusto.

Pääoman tuottoa ja uutisbrändien vaikutusta mainoskampanjoihin selvitettiin 500 ekonometrisen mallin avulla. Tulosten mukaan sanomalehdet lisäävät kampanjan tehokkuutta ja tukevat myös muuta mediamainontaa. Sanomalehtibrändien hyödyntäminen kampanjassa tekee televisiomainonnasta kaksi kertaa tehokkaampaa ja verkon display-mainonnasta neljä kertaa tehokkaampaa.

Toimialoittain sanomalehtimainonnan lisääminen kampanjaan tuo finanssisektorilla 5,7-kertaisesti tehokkuutta. Matkailussa tehokkuus kertautuu kolmella, vähittäiskaupassa 2,8:lla ja ajoneuvoissa 1,7:lla.

Lisäksi selvityksen mukaan digitaalisten uutisbrändien hyödyntäminen lisää printtiin sijoitetun pääoman tuoton jopa viisinkertaiseksi.

Tutkimuksen tekijöiden mukaan mainostajien tulisi palata vuoden 2013 tasoon kampanjamenojensa kanssa. Tuolloin printtiin sijoitettu osuus oli 11,4 prosenttia.

Brändit

23.02.2018 13:39

Nokia nousee tuhkasta: Brändiarvo kasvoi 71 prosenttia

Tuore raportti julistaa Nokian maailman nopeiten kasvavaksi brändiksi teleliikenteen infrastruktuuriin erikoistuneissa yrityksissä. Elisa ja DNA ylsivät 300 arvokkaimman teleoperaattoribrändin joukkoon.

Kommentti

23.02.2018 09:52

Toimisto, mitä oikein teet?

Jos potentiaaliset asiakkaat eivät tiedä, mitä ne markkinointi-, viestintä-, media- tai digitoimistolta voivat ostaa, heistä ei koskaan tule asiakkaita.