Yrityskaupat

M&M 7.8.2014 14:54 päivitetty 4.2.2016 10:44

Siili Solutions ostaa Avaus Consultingin

Kauppa ei vaikuta Avaus Marketing Innovationsin toimintaan.

Siili Solutions Oyj on tehnyt sopimuksen digitaalisten palveluiden muotoiluun ja kehittämiseen erikoistuneen Avaus Consulting -konsernin ostosta. Kauppa ei koske Avaus Marketing Innovations -yhtiötä.

Yrityskauppaan kuuluu Suomen Avaus Consulting Oy:n lisäksi tytäryhtiö Wroclawissa, Puolassa.

Avaus Consulting -konsernin proforma liikevaihto vuonna 2013 oli noin 7,4 miljoonaa euroa ja käyttökate (EBITDA) noin 1,4 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on 72 henkilöä, joista 25 työskentelee Puolan tytäryhtiössä.

"Nopeasti kiihtyvä digitalisoituminen yhdessä päätelaitteiden monipuolistumisen kanssa vauhdittavat kysyntää modernien digitaalisten palveluiden osaamiselle. Avaus vahvistaa osaamistamme läpi digitaalisen palvelukehityksemme. Kaupan myötä Siilistä tulee osaajamäärältään Suomen johtava teknologiariippumaton digitaalisten palveluiden kehittäjä", kertoo Siili Solutionsin toimitusjohtaja Seppo Kuula tiedotteessa.

Yrityskauppa toteutuu arviolta syyskuun 2014 alussa ja sillä on vaikutus yhtiön vuoden 2014 tulokseen. Yhtiö arvioi uudelleen vuoden 2014 näkymät ja tiedottaa ne puolivuotiskatsauksen julkistamisen yhteydessä 14.8.2014.