Teknologia- ja kasvuyritystapahtumistaan tunnettu Slush julkaisee kasvuyrittäjyyteen keskittyvän median. Uusi eurooppalaiseen kasvuyrittäjyyteen keskittyvä digitaalinen media Soaked by Slush tähtää eurooppalaisesta kasvuyrittäjyys- ja teknologiakentästä käytävän keskustelun laajentamiseen ja tuo esiin sen ilmiöitä ja haasteita ympäri vuoden.

Slush on laajentunut vuosien saatossa kansainväliseksi toimijaksi tavoitteenaan auttaa kasvuyrittäjiä, innostaa uusia ihmisiä kasvuyrittäjyyden pariin sekä inspiroida yrittäjiä työskentelemään maailman merkittävimpien ongelmien parissa. Tapahtumien rinnalla Slush vahvistaa eurooppalaista kasvuyrityskenttää vastedes myös oman Soaked by Slush -median avulla.

“Jotta eurooppalainen teknologia- ja kasvuyrittäjyyskenttä voi kukoistaa, tarvitaan lisää pinnan alle ulottuvaa journalismia. Kenttä on kasvanut ja laajentunut, mutta mediassa kasvuyritykset näkyvät yhä lähinnä rahoitus- ja tuotelanseerausuutisina. Se ei riitä. Tarvitaan kiehtovia tarinoita monipuolisista roolimalleista, ongelmien avointa julkituomista sekä parhaiden oppien jakamista ympäri Eurooppaa”, sanoo Soaked by Slushin päätoimittaja Pauliina Suominen.

Hänen mukaansa uusi media tarjoaa sisältöä, jonka avulla eurooppalaiset kasvuyritykset, sijoittajat, päättäjät ja liike-elämän toimijat voivat oppia toisiltaan.

Suominen kertoo M&M:lle, että Soaked by Slush on journalistinen media, joka sitoutuu noudattamaan journalistin ohjeita. Soaked by Slush toimii ympäri vuoden ja toimituksellisesti erillään Slush-tapahtumista.

Sisällöt ovat maksuttomia. Suominen kertoo, että median toiminnan rahoittaa Slush, eikä suunnitelmissa ainakaan toistaiseksi ole alkaa myydä mainostilaa.

Kirjoittajia kootaan eri puolilta Eurooppaa

Päätoimittaja Suominen on opiskellut viestintää Helsingin yliopistossa ja työskennellyt media-alalla Turun Sanomissa, Demissä, MeNaisissa ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan AYY:n Aino-lehden päätoimittajana. Lisäksi hän on ollut sisältösuunnittelijana Vapa Medialla ja markkinointijohtajana Helsinki Think Companylla.

Soaked by Slushin toimitukseen kuuluu myös toimituspäällikkö Elsa Snellman. Juttujen kirjoittajiksi kootaan freelancer-verkostoon tekijöitä eri puolilta Eurooppaa. Suominen kertoo, että julkaisun kieli on englanti ja tarkoituksena on olla eurooppalainen media, joten Soaked by Slushille sopii malli, jossa toimitus on pieni ja kirjoittajaverkosto tuo sisältöön monipuolisuutta ja moniäänisyyttä.

Soaked by Slushin sisältöstrategiaan kuuluvat syväluotaavat ilmiösisällöt, vieraskynät kokeneilta yritysten perustajilta, sijoittajilta ja päättäjiltä sekä yhteisprojektit eri organisaatioiden kanssa. Luvassa on Slushin tapahtumista tuttua konkreettista, parhaita käytäntöjä ja tärkeimpiä oppeja jakavaa sisältöä suoraan kasvuyritysten perustajilta ja rakentajilta. Lisäksi julkaisu tarjoaa datavetoista tutkivaa journalismia yhteistyössä Slushin uuden tutkimustiimin kanssa.

“Kasvuyrityksiä rakentavat ihmiset kamppailevat kaikilla aloilla samanlaisten ongelmien kanssa – on kyse sitten asiakashankinnasta, tuotekehityksestä, rekrytoinnista tai yrityksen toimintojen skaalaamisesta. Siksi keskitymme tapahtumissamme auttamaan yrittäjiä mahdollisimman konkreettisella, kasvuyritysten rakentamiseen keskittyvällä sisällöllä. Soaked by Slushin kautta voimme tarjota näitä neuvoja ja merkityksellistä sisältöä yrittäjille ympäri vuoden”, Slushin toimitusjohtaja Andreas Saari sanoo.