Videomainontaan keskittynyt mainosteknologia- ja mediamyyntiyhtiö Smartclip ja pohjoismainen yleisödatan tarjoaja Nordic Data Resources yhdistävät voimansa. Tarkoituksena on helpottaa ja kehittää evästeetöntä yleisökohdennusta, sillä evästeiden käyttö hankaloituu ja mainosteknologia-ala tarvitsee tilalle uusia vaihtoehtoja.

Nordic Data Resourcesin ID-vapaa kohdennus on saatavilla Smartclipin kaikkiin palveluihin Pohjoismaissa. Tämä tekee mahdolliseksi mainosten kohdistamisen maantieteelliseen sijaintiin yhdistettyjen sosiodemografisten muuttujien mukaan luotetuissa pohjoismaisissa medioissa.

ID-vapaassa kohdennuksessa käyttäjää ei tunnisteta, vaan kohdennusta varten väestö jaetaan segmentteihin esimerkiksi iän, kotitalouden koon ja tulojen perusteella. Jako ei perustu selaindataan eli ihmisen käyttäytymiseen netissä, vaan tietokantatietoon, jota Nordic Data Resources kerää eri rekistereistä.

Smartclipin myynnistä Suomessa vastaava Aki Ronkainen kertoo M&M:lle, että yhtiö uskoo voivansa näin tarjota mainostajille aiempaa parempaa kohdennusta, joka kunnioittaa EU:n tietosuoja-asetusta eli GDPR-lainsäädäntöä eikä tarvitse evästeitä.

Esimerkiksi ajoneuvorekisterit, tulotiedot ja tiedot perhekoosta auttavat tunnistamaan alueet, joilla asuu kullekin kampanjalle otollisia kohderyhmiä. Järjestelmä ei tunnista yksittäistä ihmistä, mutta Ronkaisen mukaan asuinalueella on yleensä niin vahva yhteys elämäntapaan ja käyttäytymiseen, että kohdentaminen onnistuu sen avulla, kun taustalla on useista eri lähteistä kerättyä tilastotietoa.

”Käyttäjien yksityisyydensuoja on kaikki kaikessa. ID-vapaan kohdistuksen avulla voimme tarjota mainostajille ja toimistoille kestävän, uskottavan ja tehokkaan tavan kohdentaa mainontaa oikealle yleisölle laadukkaissa ja paikallisissa medioissa”, Ronkainen sanoo.

Smartclip on ensimmäinen myyntijärjestelmä, joka tekee yhteistyötä Nordic Data Resourcesin kanssa. ID-vapaa kohdennus on saatavilla Smartclipin kautta sekä videosisällön yhteydessä näytettävään spottimainontaan että muun kuin videosisällön yhteydessä verkossa näkyvään videomainontaan.

Ronkaisen mukaan ensimmäiset testit ovat osoittaneet lupaavia tuloksia ja toimistot ja mainostajat ovat olleet uudesta kohdennustavasta kiinnostuneita. Ensimmäiset kampanjat on jo myyty.

Nordic Data Resourcesin perustajiin kuuluva ja liiketoiminnan kehityksestä vastaava Göran Eklöf sanoo tiedotteessa, että laaja peitto ja tarkat kohdennusmahdollisuudet ovat edellytyksiä tehokkaalle online-videomainonnalle evästeettömässä maailmassa.

”Tämä kumppanuus tarjoaa juuri sitä ja samalla kunnioittaa käyttäjien yksityisyyttä. Smartclip on markkinajohtaja, kun on kyse tehokkaasta videomainonnasta luotetuissa ja laadukkaissa medioissa, ja täydellinen kumppani laajentamaan videomainonnan tarjoamaamme”, Eklöf sanoo.