Sosiaalinen media

Tivi 12.6. 18:08

Snapchat esitteli katumusnappulan – maltti on edelleen valttia

Kuvituskuva / Colourbox

Uusi poistamistoimintoa ei poista sitä mahdollisuutta, että vastaanottaja ehtisi napata viestistä ruutukaappauksen.

Pikaviestin ja someverkosto Snapchat on julkaissut uuden toiminnon, jolla voi poistaa aiemmin lähetetyn viestin kahdenvälisestä keskustelusta tai ryhmäkeskustelusta, Macrumors kertoo. Poistaa voi kaikkea testiviesteistä tarroihin, ääniviesteihin ja kuviin sekä videoihin, jotka on lähetetty Memories-toiminnon kautta.

Poistaminen ei ole mahdollista suoraan kameratoiminnolla lähetettyjen viestien tapauksessa.

Poistaminen onnistuu painamalla viestiä pitkään, jolloin näkyviin ilmestyy uusi poista-nappi. Kun viestin poistaa, viestin vastaanottajille näkyy ilmoitus poistetusta viestistä.

Uusi poistamistoimintoa ei poista sitä mahdollisuutta, että vastaanottaja ehtisi napata viestistä ruutukaappauksen. Siksi lähetysnappulan kanssa kannattaa olla edelleen varovainen. Toiminto on kuitenkin kätevä esimerkiksi kirjoitusvirheiden tai muuten vahingossa lähteneiden viestien poistamiseen.

Poistaminen tulee tarjolle päivityksen myötä lähiaikoina.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö