Sosiaalinen media

M&M 5.1.2016 09:47 päivitetty 3.3.2016 15:37

Some-markkinointi on vielä "teini-iässä"

Colourbox

Monet brändimarkkinoinnin toteuttajista eivät pidä sosiaalista mediaa vakavasti otettavana osana markkinointitoimia. Someen kuitenkin ohjataan yhä enemmän varoja.

Kolme kymmenestä brändien parissa työskentelevästä henkilöstä ei usko, että sosiaalisella medialla olisi tärkeä rooli markkinointitoiminnoissa. Asia ilmenee IAB:n tuoreesta selvityksestä.

Tutkimuksessa selvitettiin 180 toimiston ja brändin asenteita ja toimintaa sosiaalisessa mediassa. Tuloksista ilmenee, että some on vieläkin vasta kehittymässä.

Vastaajien mukaan vain 43 prosenttia sosiaalisen median alustoilla, kuten Twitterissä tai Instagramissa toteutettavista kampanjoista on integroitu laajemmin muuhun markkinointiin.

Yli puolet brändeistä ei ole koskaan mitannut sosiaalisen median kampanjoiden sijoitetun pääoman tuottoa. Vastaajista 35 prosenttia sanovat laskevansa tuotot joskus.

"Sosiaalisen median käytöstä on tullut hienostuneempaa. Sillä on kuitenkin vielä paljon kehityttävää vakuuttaakseen merkittävän osan markkinointialasta siitä, että somella on tärkeä ja hyödyllinen rooli. Markkinointiteollisuuden näkökulmasta sosiaalinen media on vielä teini-iässä", IAB:n markkinointi- ja viestintäjohtaja Alex Kozloff kertoo The Drumille.

Toimistot kuitenkin kertovat investoivansa budjetistaan 33 prosenttia enemmän sosiaaliseen mediaan seuraavien kahden vuoden aikana kuin aiemmin. Brändit taas odottavat 21 prosentin kasvua.

Vastaajista suurin osa eli 79 prosenttia katsoo, että tärkein syy toteuttaa some-kampanjoita on lisätä brändin tunnistettavuutta. Toiseksi tärkeimpänä syynä pidetään brändiin sitoutumisen ja verkkoliikenteen lisäämistä.

Interactive Advertising Bureaun IAB:n tilaaman tutkimuksen toteutti ICM Research.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö