Musiikkipalvelut

Suvi Korhonen 17.7.2017 18:51

SoundCloud kamppailee pysyäkseen pinnalla

Musiikkipalvelun toimitusjohtaja Alex Ljung sanoo, että isoilla irtisanomisilla yritetään pelastaa yhtiön tulevaisuus.

Musiikkipalvelu SoundCloud on vaikeuksissa: yhtiö on joutunut irtisanomaan 40 prosenttia työntekijöistään ja sulkemaan toimistonsa Lontoossa ja San Franciscossa, kertoo TechCrunch.

173 työntekijän irtisanomisella yritetään toimitusjohtaja Alex Ljungin mukaan pelastaa yhtiön tulevaisuus.

TechCrunch kertoo kuitenkin kuulleensa yrityksen sisältä lähteiltään, että perustajat Ljung ja Eric Wahlforss tunnustivat sisäisesti, että irtisanomiset ostivat yhtiölle lisäaikaa vain viimeiseen vuosineljännekseen saakka eli noin 80 päivän verran.

Uutissivuston haastattelemien työntekijöiden mukaan tunnelmat ovat maissa ja moni potkuilta säästynyt on nyt itse harkitsemassa työpaikan vaihtamista.

Lähde: Tivi

Brändit

23.02.2018 13:39

Nokia nousee tuhkasta: Brändiarvo kasvoi 71 prosenttia

Tuore raportti julistaa Nokian maailman nopeiten kasvavaksi brändiksi teleliikenteen infrastruktuuriin erikoistuneissa yrityksissä. Elisa ja DNA ylsivät 300 arvokkaimman teleoperaattoribrändin joukkoon.

Kommentti

23.02.2018 09:52

Toimisto, mitä oikein teet?

Jos potentiaaliset asiakkaat eivät tiedä, mitä ne markkinointi-, viestintä-, media- tai digitoimistolta voivat ostaa, heistä ei koskaan tule asiakkaita.