Musiikki

Teemu Laitila 23.1. 08:03

Spotify aikoo mahdollistaa inhokkimusiikin välttelemisen

Colourbox

Estäminen vaikuttaisi vain esittäjän omaan tuotantoon eikä esimerkiksi toisen artistin kappaleisiin, joissa estetty esittäjä on mukana.

Spotify on tuomassa sovelluksensa iOS-versioon mahdollisuuden estää tietyn artistin musiikki kokonaan, The Verge kertoo. Estämisen myötä esittäjän kappaleet eivät toistu enää soittolistoilta, omasta musiikkikirjastosta, palvelun tekemiltä listoilta tai automaattisilta radiokanavilta.

The Vergen mukaan estäminen vaikuttaa vain esittäjän omaan tuotantoon eikä estä esimerkiksi kappaleita, joissa estetty esittäjä on mukana eli inhokkiinsa on pieni mahdollisuus törmätä edelleen.

Uuden tulossa olevan ominaisuuden havaitsi ensimmäisenä Thurrot.com-sivusto, joka myös muistelee, että Spotify pohti esto-ominaisuuden rakentamista jo vuonna 2017, mutta tuli kuitenkin harkinnan jälkeen toiseen lopputulokseen.

Toistaiseksi esto-ominaisuuden tarkempi aikataulu on vielä hämärän peitossa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö