1.2.2002 08:38 päivitetty 4.2.2016 11:35

Stockalle meikkiketju

Tavaratalokonserni vahvistaa otettaan kasvavista kosmetiikkamarkkinoista valtakunnallisella Stockmann Beauty -ketjulla.

Stockmann-konserni luo Suomen meikkimarkkinoille kokonaan uuden ketjukonseptin. Lähtö on ollut sähäkkä, sillä päätös Stockmann Beautyn perustamisesta syntyi viime elokuussa, ja osa kaikkiaan 15–20 liikkeestä avataan jo tämän vuoden aikana.

Stockmann Beauty haalii parhaillaan liiketiloja. Parinsadan neliön liikkeet tulevat lähinnä suurimpiin kaupunkeihin. Pääkaupunkiseudulle tulee näillä näkymin 3–5 liikettä, arvioi Stockmann Beautyn johtaja Raija-Leena Söderholm (kuvassa).

Vain paras kelpaa Stockmannille, joten liikkeet sijoittuvat kaupunkien ydinkeskustaan tai johtavaan kauppakeskukseen.

Purnukkabisnes kasvussa

Kosmetiikkamarkkinoiden kasvu on ollut Suomessa viime vuosina EU:n kovinta. Alaa seuraavan Teknokemian yhdistyksen mukaan kosmeettisten ja hygieniavalmisteiden myynti kasvoi vuonna 2000 4,4 prosentilla. Viime vuonna kasvu oli samaa luokkaa.

Koko myyntipotti vuonna 2000 oli noin 276 miljoonaa euroa. Kasvuvaraa on edelleen, sillä suomalaiset kuluttavat meikkejä kolmanneksi vähiten koko EU:ssa. Kotimaisten valmisteiden markkinaosuus kosmetiikassa on noin 17 prosenttia.

— Itsestään huolehtimisen kulttuuri on kasvanut, eikä kosmetiikkaa valtakunnallisesti tarjoavia ketjuja ole tarjolla, Söderholm perustelee.

Laatutietoisille naisille

Maahantuojat ja valmistajat ovat odottaneet uutta ketjua.

— Suomessa on tilausta tällaiselle laadukkaalle ketjulle. Vielä enemmän kaivataan keskihintaista ketjua, sanoo Lumenen myyntijohtaja Matti Loukonen.

Stockmann Beauty houkuttelee asiakkaikseen erityisesti laatutietoisia naisia.

— Emme lähde rakentamaan ketjua millekään tietylle ikäryhmälle, mutta kyllä meillä on mielessä aikuinen nainen, joka on kiireinen, käy töissä ja päättää itse rahojensa käytöstä, Söderholm sanoo.

Beautyjen valikoima vastaa tavaratalojen kosmetiikkaosastojen tarjontaa. Hyllyillä on myös suppeahko sortimentti laatukosmetiikkaa.

— Kauneudenhoidossa myydään paljon mielikuvaa ja hyvää oloa. Huulipunaa ei osteta huulten värjäykseen vaan suklaan korvikkeeksi tai arjesta irtautumiseen, Söderholm sanoo.

Markkinointi in housena

SOK:lla on kosmetiikkaan ja naisten alusvaatteisiin erikoistunut Emotion-ketjunsa, joka toimii tällä hetkellä viidessä pikkukaupungissa. Myös Emotion etsii koko ajan uusia liikepaikkoja, kertoo myymäläryhmän koordinaattori Merja Åvist.

Stocka hoitaa Beauty-ketjun lanseerauksen omin voimin.

— Tällä hetkellä ei ole tarkoitus buukata mitään mainostoimistoa, Söderholm sanoo.

Graafinen ilme on tilattu lontoolaiselta Design Ministry -toimistolta.

— Kattobrandina on Stockmann.

Stockmann luottaa markkinoinnissa in house -osaamiseensa. Mallin tarjoaa Stockan alla toimiva ruotsalainen Ordning & Reda -ketju, joka ei käytä markkinoinnissa lainkaan ilmoittelua.

— Oma myymälä on heidän markkinointikanavansa.

Suoramarkkinoinnissa avuksi tulee emokonsernin kanta-asiakasrekisteri.

Rekrytoinnit viidakkorummulla

Söderholm kertoo saaneensa jo yli sata työhakemusta, vaikka toistaiseksi Beauty-ketju ei ole julkaissut yhtään rekrytointi-ilmoitusta.

Söderholm on koulutukseltaan talonrakennusinsinööri. Ennen Stockmannia hän on ehtinyt työskennellä muun muassa maajohtajana Elfa Finlandilla ja Ikealla sekä projektijohtajana Womena McCannilla. Ennen bisnesuraa Söderholm oli tanssija.

Jaakko Lyytinen

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö