Kuunnelluimpien naisten elämäkertojen skaala venyy Valkoisesta talosta Itä-Helsingin lähiöihin.

Ykkösenä listalla on Yökylässä Maria Veitola -televisio-ohjelmasta tuttu toimittaja Maria Veitola teoksellaan Toisinpäin (Johnny Kniga 2019). Kirjassaan Veitola vastaa ystäviensä ja vihamiestensä esittämiin kysymyksiin ja avaa niiden pohjalta ajatuksiaan elämästä.

Toisiksi kuunnelluin elämäkerta on Michelle Obaman Minun tarinani (Otava 2018). Muistelmissaan Yhdysvaltojen entisen presidentin Barack Obaman puoliso käsittelee paitsi elämäänsä Valkoisessa talossa myös äitiyden ja työelämän yhteensovittamista.

Kolmanneksi kuunnelluin naisen elämäkerta on räppäri Mercedes Bentsona tunnetun Linda-Maria Roineen elämäkerta Ei koira muttei mieskään (Johnny Kniga 2019). Kirjassaan Roine puhuu avoimesti päihteidenkäytöstään ja koulukiusatuksi tulemisesta.

Storytelin keräämän tiedon mukaan kymmenestä kuunnelluimmasta äänikirjasta puolet on naisten kirjoittamia. Sen sijaan kymmenen kuunnelluimman lukijan joukosta löytyy vain kolme naista.

Ylivoimaisesti kuunnelluin naislukija on näyttelijä Krista Putkonen-Örn, jonka lukemia kirjoja on kuunneltu vuodesta 2016 alkaen yhteensä jo yli miljoona tuntia. Muun muassa Michelle Obaman Minun tarinani on Putkonen-Örnin lukema.

Toiseksi ja kolmanneksi kuunnelluimmat lukijat ovat näyttelijät Karoliina Kudjoi ja Erja Manto. Kudjoin lukemien kirjojen joukosta löytyy esimerkiksi suositun ruotsalaiskirjailija Camilla Läckbergin dekkareita. Erja Mannon ääntä kuullaan puolestaan muun muassa Enni Mustosen ja Elena Ferranten teoksissa.

10 kuunnelluinta naiskirjailijaa Storytelissä

1. J.K Rowling

2. Camilla Läckberg

3. Enni Mustonen

4. Tiina Nopola & Sinikka Nopola

5. Leena Lehtolainen

6. Heather Morris

7. Jojo Moyes

8. Lucinda Riley

9. Johanna Tuomola

10. Michelle Obama

10 kuunnelluinta naisen elämäkertakirjaa

1. Toisinpäin (Maria Veitola)

2. Minun tarinani (Michelle Obama)

3. Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään (Venla Pystynen & Linda-Maria Roine)

4. Minä olen Anna Puu (Mari Koppinen, Anna Puu)

5. Veitola (Maria Veitola)

6. Älä sano että rakastat (Rakel Lignell)

7. Rikottu enkeli (Tara Koivukoski)

8. Kiira (Jere Nurminen)

9. Opintiellä (Tara Westover)

10. Päin punaista - Anne Kukkohovin kyydissä 24/7 (Emilia Saloranta)

10 kuunnelluinta naislukijaa

1. Krista Putkonen-Örn

2. Karoliina Kudjoi

3. Erja Manto

4. Satu Paavola

5. Mervi Takatalo

6. Outi Vuoriranta

7. Usva Kärnä

8. Karoliina Niskanen

9. Sanna Majuri

10. Anna Saksman