Goodio lanseeraa viisi tuotetta Love Letters – tuoteperheestä. Vegaanisten luomusuklaiden myynti käynnistetään helmikuun aikana ketjun myymälöissä.

Love Letters on Goodion historian ensimmäinen tuoteperhe, josta brändin tarina on saanut alkunsa. Tuoteperhe on saanut nimensä kirjekuoripakkauksen mukaan.

Uusi vuosikymmen on alkanut Goodiolla vauhdikkaasti. Suklaabrändin on laajentanut toimintaansa Venäjän lisäksi Kanadan markkinalle. Venäjän markkinan avaaminen on Goodion myyntijohtajan Jutta Nevalan mukaan mielenkiintoinen laajennus globaalille suomalaiselle yritykselle.

”Venäjällä ja erityisesti Prisman asiakkailla Pietarissa on kasvava kiinnostus vegaanisiin tuotteisiin sekä luomutuotteisiin. Lisäksi näillä kuluttajilla on positiivinen mielikuva Suomesta ja suomalaisten tuotteiden laadukkuudesta. Venäjän markkinan avaaminen vahvistaa myös entisestään yhteistyötä SOK:n kanssa”, Nevala kertoo M&M:lle.

Goodion toimitusjohtaja Sami Nupponen toteaa, että vuosi on hyvä käynnistää avaamalla kaksi uutta markkinaa. Kansainvälisyys on ollut Goodiolle tärkeää alusta saakka.

”Tosi hienoa saada tuotteet myyntiin myös Venäjälle, joka on perinteinen vientimarkkina suomalaisille tuotteille”, Nupponen kertoo.

OOO Prisman toimitusjohtaja Jarmo Paavilainen kertoo, että yrityksen edustajat ovat iloisia voidessaan lisätä suomalaisten tuotemerkkien näkyvyyttä kansainvälisillä markkinoilla ja tarjota suomalaisia tuotteita asiakkaille Pietarissa.

”Prisma-asiakkaiden kiinnostus vegaanisiin ja luomutuotteisiin kasvaa, joten Goodion suklaasta tulee loistava lisäys valikoimaamme”, Paavilainen kommentoi.

Suomalainen design ja maku puhuttelevat

Kanadassa yhteistyö on aloitettu jakelijan sekä maan suurimman kirjakauppaketju Indigon kanssa. Kanadan markkinan avaaminen on luonnollinen jatkumo Goodiolle, joka on toiminut vahvasti USA:ssa vuodesta 2017 lähtien, jolloin yrityksen suklaat on lanseerattu Whole Foodsissa.

Kanadan markkina kasvaa Nevalan mukaan nopeasti ja kuluttajat ovat erityisesti kiinnostuneet terveellisestä elämäntavasta ja kasvavissa määrin myös kasviperäisistä vaihtoehdoista.

”Suomalainen design ja pohjoismaiset raaka-aineet houkuttelevat kanadalaista kuluttajaa ja tekevät Goodiosta mielenkiintoisen vaihtoehdon”, Nevala sanoo.

Kanadassa Goodio tekee markkinoinnissa tiivistä yhteistyötä jakelijan kanssa, Venäjällä puolestaan SOK:n kanssa.

”Venäjän markkinalla luotetaan vahvasti suomalaisuuteen ja yhteistyöhön suomalaisen toimijan kanssa”, Nevala kertoo.

Goodion suklaat ovat bean-to-bar suklaita, eli suklaan tekeminen aloitetaan pavuista. Valmistuksessa käytetään kivimyllyjä, joissa raaka-aineet jauhetaan perinteisin menetelmin pehmeäksi suklaaksi.

Kaikki tuotteet ovat vegaanisia, gluteenittomia ja lisäaineettomia. Suklaat valmistetaan käsityönä Goodion omalla tehtaalla Kalliossa.