Juoma-alan startup Ysub on nostanut ensimmäisen rahoituskierroksensa, jonka suuruus on 250 000 euroa. Rahoittajista löytyy muun muassa kaurajuomayhtiö Kaslinkin entinen omistaja Juha-Petteri Kukkonen.

Ysub on perustettu tänä vuonna, ja se on tuomassa markkinoille uutta juomakategoriaa, jota se kutsuu zen-juomiksi. Suomessa syyskuussa lanseerattu juoma sisältää vitamiineja, hamppua, sitruunamelissaa ja sen kerrotaan muun muassa rentouttavan. Ysub on toisinpäin luettuna busy.

”Nykymaailmassa ihmiset ovat jatkuvasti tietotulvan ja paineen alla, mikä aiheuttaa uupumusta ja riittämättömyyden tunnetta. Iltaisin voi olla vaikea rauhoittua hektisen päivän jälkeen. Mielestämme maailma ei tarvitse enää energisoivia juomia. Haluamme olla kiireen vastakohta ja lisätä zen-hetkiä ihmisten päivään”, Ysubin toimitusjohtaja Ulrika Kotimäki sanoo.

Kärkituote vielä kehityksessä

Syyskuussa Suomessa lanseeratun juoman lisäksi Ysub viimeistelee toista tuotettaan, Pohjoismaiden ensimmäistä CBD:tä, eli kannabidiolia sisältävää juomaa. CBD:tä sisältäviä elintarvikkeita ei saa Suomessa myydä tällä hetkellä. Ruokavirasto määrittelee, että CBD on lääkkeellisesti vaikuttava aine, mutta sillä ei ole päihdyttäviä ominaisuuksia.

”Suomessa ja ylipäänsä EU:ssa CBD kuuluu uuselintarvikekategoriaan, jonka lainsäädäntö ei ole vielä valmistunut. Suomessa emme voi myydä ja markkinoida sitä vielä. Euroopassa on tiettyjä maita kuten Britannia, Tsekki, Hollanti ja Saksa, joissa CBD-tuotteita löytyy jo. Strategiassamme on mennä niille markkinoille, sekä myös Aasian valittuihin maihin ja Yhdysvaltoihin, missä CBD-juomat ovat jo yleisiä”, Kotimäki sanoo.

Ysubissa uskotaan kuitenkin vahvasti kannabidiolin valloittavan kuluttajamarkkinat Euroopassakin.

”CBD:stä on huomattu olevan apua rentoutumiseen ja rauhoittumiseen.Meidän kehittämässämme tuotteessa ei ole mitään päihdyttävää, sillä siitä puuttuu kokonaan THC”, Kotimäki sanoo.

Suomessa elintarvike ei saa sisältää huumausaineeksi katsottavaa tetrahydrokannabinolia (THC).

Myös rahoittajat pistävät euronsa likoon CBD:n puolesta. Yksi rahoittajista, Juha-Petteri Kukkonen on Kaslinkin entinen omistaja ja luova johtaja, joka on nykyisin ruoka- ja juoma-alan enkelisijoittaja ja hallitusammattilainen.

“Ysubilla on erinomainen brändi, joka puhuttelee kohderyhmää kansainvälisesti. Yhdysvalloissa käydessäni havaitsin, että CBD:tä sisältävät juomat tulevat Euroopan markkinoille pian rytinällä. Sijoittajana haen brändejä, jotka herättävät tunteita, mutta joilla on myös merkittävä kaupallinen potentiaali”, osaomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Kukkonen kommentoi.

Kukkosen lisäksi rahoittajia ovat muun muassa Henri Kulvik ja Stefan Lindberg.

Lindberg on ollut rahoittamassa firmoja Soppakeittiö, Leipomo Keisari ja Jungle Juice Bar. Henri Kulvikin taustalta löytyvät muun muassa kuluttajabrändit Tenu Gin, Vynel Articles ja Woodio.

Ensimmäiset Ysubin zen-juomat ovat tulleet myyntiin syyskuun lopussa. Lanseeraus on alkanut myös jo Ruotsissa ja Luxemburgissa. Keskusteluja vientikanavien avaamisesta muihin Keski-Euroopan maihin käydään paraikaa.

Kotimäki sanoo, että strategiassa edetään nyt markkinakohtaisesti.

”Tällä hetkellä lainsäädännön takia pitää edetä markkinakohtaisesti ja miettiä, mikä on go to market strategiamme kunkin maan kohdalla. Niille markkinoille, joilla CBD ei ole vielä sallittua löytyy meidän hamppupohjainen juoma, joka on täysin laillinen ja myytävissä supermarketeissa kautta EU:n.”

Suomessa Ysub markkinoi zen-juomaansa erityisesti sosiaalisessa mediassa.

”Olemme aloittaneet markkinoinnin lokakuussa, ja aktiivisimmin olemme olleet sosiaalisessa mediassa. Vaikuttajamarkkinointiin aiomme panostaa myös tulevaisuudessa. Olemme myös esillä myymälöissä ja muissa asiakkuuksissamme mahdollisimman hyvin, koska kyseessä on pääasiassa impulssituote.”