Yhteistyö on suomalaisittain merkittävä. Fenwick in sisäänostajat saavat viikoittain satoja yhteydenottoja potentiaalisilta brändeiltä ja vain murto-osa pääsee edes harkinnan piiriin.

Taistelu hyllymetreistä on kovaa. Tällä hetkellä Fenwickin kodinosastoilla ei muita pohjoismaisia brändejä ole lainkaan.

Vuonna 1882 perustettu Fenwick on pitkäikäinen ja arvostettu tavarataloketju, joka tunnetaan etenkin näyttävistä joulunajan myynti-ikkunoistaan.

Luin Living on kotimainen kodinsisustus- ja lifestylebrändi, jonka perustivat vuonna 2015 Noora Mustajärvi ja Mari Luodes.

Noora Mustajärven mukaan kyse on merkittävästä askeleesta brändin vuonna 2015 alkaneella matkalla. Fenwick on ensimmäinen isompi tavarataloasiakkuus Suomen rajojen ulkopuolella.

"Olemme vielä kohtuullisen nuori brändi, sillä olemme olleet markkinoilla vasta neljä vuotta. Olemme aika ylpeitä ja onnellisia tästä. Englanti on Euroopan suurimpia ja kilpailluimpia markkinoita, ja kaikki haluavat sinne. Tämä on iso steppi meidän kasvupolullamme", Mustajärvi kertoo M&M:lle.

Fenwickin ostajat kiinnostuivat ensisijaisesti brändin hiuspyyhkeestä, mutta tutustuttuaan valikoimaan, valitsivat heti alkuun laajan valikoiman Your Home, Your Spa -pyyhemalliston tuotteita.

Fenwickin ostajien uskosta Luin Livingin menestykseen kertoo paljon se, että mitään pilottivaihetta ei käytännössä ole, vaan tuotteet otettiin heti myyntiin kuuteen isoimpaan tavarataloon.

Kysyntää ei lähdetty testaamaan perinteisesti yhdellä tai kahdella tuotteella parissa myymälässä, vaan liikkeelle lähdettiin kattavalla ketjukonseptilla.

Ajoitus on Mustajärven mukaan mitä mainion syksyn sisustusmarkkinaa ja ennen kaikkea joulua ajatellen.

"Asiakkaat ehtivät tutustua tuotteisiimme ja brändiimme ennen joulun lahjakauden alkua. Fenwickin puolelta on tullut jo esitys, että olemme mukana myös heidän joululahjaesillepanoissa. Tuntien brittien näyttävän joululahjasesongin, on meillä positiiviset odotukset loppuvuoden osalta Fenwickin suhteen."

Kovaa työtä kasvun eteen

Luin Livingillä on maailmalla yhteensä yli 100 jälleenmyyjää. Brändin tuotteita myydään noin 20 maassa, muun muassa Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Yhdysvalloissa sekä Japanissa.

Jälleenmyyjäverkoston kasvattaminen edellyttää kovaa työtä, joka jatkuu edelleen. Luin Living matkaa seuraavaksi. Pariisin Maison & Objet -sisustusmessuille, josta myös Fenwickin kumppanuus sai alkunsa.

"Viime messuilta saimme kokonaan uusina maina jälleenmyyjät Australiasta ja Qatarista. Suomessa jälleenmyyjiä on noin 50", Mustajärvi kertoo.

Kuluneen kesän aikana Luin Living on edustanut myös muun muassa Tokiossa sekä Atlantassa. Lähitulevaisuudessa brändi keskittyy kasvuun erityisesti Yhdysvalloissa, josta brändi on löytänyt itselleen Mustajärven mukaan hyvän maahantuojakumppanin.

"Tavoittelemme tämän ja ensi vuoden aikana uusia jälleenmyyjiä etenkin Yhdysvalloissa. Lisäksi meillä on myös tänä vuonna tulossa useampia pop-up-kauppoja joulunaikaan Japanin suurimmissa tavarataloissa."

Luin Livingin takana oleva emoyhtiö Luin Oy teki viime vuonna 848 000 euron liikevaihdon. Tilikauden voitto eli tulos verojen jälkeen oli 2 400 euroa.

"Kasvuyrityksenä olemme tähän erittäin tyytyväisiä. Tappiota ei olla tehty yhtenäkään vuonna, vaan aina on sinnitelty plussalle. Tänä vuonna miljoonan rajapyykki menee liikevaihdon kohdalla rikki", Mustajärvi kertoo.

Luin Oy työllistää Suomessa tällä hetkellä viisi henkilöä, jotka keskittyvät tuotekehitykseen, myyntiin sekä markkinointiin.