Helsinkiläinen puheentunnistusteknologiaan keskittyvä startupyritys Speechly (alkuperäiseltä nimeltään Speechgrinder) on saanut kerättyä kahden miljoonan euron siemenrahoituksen. Seed-vaiheen rahoituskierrosta johtaa berliiniläinen pääomasijoittaja Cherry Ventures.

Mukana on myös muita kansainvälisiä toimijoita. Rahoituskierrokseen osallistuvat Seedcamp, Quantum Angels, Joyance Partners, Social Starts, Tiny.vc sekä pelitalo NonStop Gamesin perustajiin lukeutuva Juha Paananen ja ohjelmistoyhtiö Alogolian perustaja Nicolas Dessaigne.

Nyt kerätty kahden miljoonan euron rahoitus on merkittävä ja myös eurooppalaisittain suuri seed-vaiheen rahoitus”, kertoo Speechlyn kasvujohtaja Ottomatias Peura.

”Rahoitus käytetään julkisen dokumentaation viimeistelyyn, jotta kehittäjät pääsevät käyttämään Speechlyn teknologiaa oma-aloitteisesti”, Peura kertoo M&M:lle.

Speechlyn kehittämä teknologia yhdistää puheentunnistuksen, eli äänisignaalin muuttamisen puheeksi, ja puheen ymmärtämisen, eli merkityksen tunnistamisen siitä, mitä sanottiin.

”Yleisimmät markkinoilla olevat tuotteet tekevät nämä erikseen. Tämä on paitsi hitaampaa, myös virheherkempää”, Peura kiteyttää startupin kehittämän teknologian vahvuuden.

”Speechlyn tekniikka voi olla Twilio puheliittymille ja muuttaa tapaa, jolla kehittäjät käyttävät ja ajattelevat ääntä tulevaisuudessa”, sanoo Cherry Venturesin kumppani Filip Dames tiedotteessa.

Twilio on San Franciscossa päämajaansa pitävä yritys, joka mahdollistaa tekoälysovellusten käyttämisen pilvipalveluiden kautta.

Ääni on nouseva ilmiö

Speechly uskoo, että yrityksen kehittämällä teknologialla on kysyntää muun muassa sen vuoksi, että kasvanut huoli yksityisyydestä vähentää monien yritysten halua käyttää työkaluja, jotka pakottavat siirtämään merkittävän osan asiakasdatasta teknologiajäteille.

”Joillain toimialoilla se on jopa mahdotonta. Toisaalta teknologiamme mahdollistaa nykyistä monimutkaisemmat ääneen perustuvat käyttöliittymät. Sovellutuksia on esimerkiksi verkkokaupassa, autoteollisuudessa, yritysten omissa sovelluksissa ja monissa sellaisissa käyttötarkoituksissa ,joita emme edes arvaa vielä”, sanoo Ottomatias Peura.

Tähän mennessä esimerkiksi S-Ryhmän puheohjattava ruokaostoslista-appi on rakennettu Speechlyn teknologian päälle. Tekijät uskovat, että verkkokaupan alalta asiakkaita löytyy myös lisää.

”Muita käyttökohteita ovat esimerkiksi erilaiset teollisuuden ammattikäyttöön tarkoitetut palvelut esimerkiksi varastoissa ja huollossa, hakutyökalut sekä pankit ja terveydenhuolto, jossa tarve yksityisyydelle ja datan suojelemiselle on korostunut. ”

”Pääasiallinen markkinamme on englanninkielinen maailma, mutta teknologiamme tukee myös suomen kieltä”, Perura kertoo.

Ääniteknologia kiinnostaa nyt kaikkia kansainvälisiä teknologia-alan suuryrityksiä. Muun muassa verkkokaupan jätti Amazon, Google sekä Apple ovat kehittäneet puheentunnistukseen pohjautuvaa teknologiaa, joista erilaiset tekoälyapurit ovat yksi esimerkki.

Speechlyn toimitusjohtajan Otto Söderlundin mukaan kilpaileminen edellä mainittuja teknologiajättiläisiä vastaan on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Speechlyllä on nimittäin muutama valtti hihassaan.

”Meidän lähestymistapamme ääni-käyttöliittymiin on erilainen. Meidän ei tarvitse ansaita rahaa hyödyntämällä asiakkaidemme tietoja tai sitoa ohjelmistokehittäjiä ekosysteemiimme”, Söderlund toteaa.

Ääni ylipäätään on tällä hetkellä nosteessa niin Suomessa kuin maailmallakin. Äänikirjojen tarjoavat rikkovat tilaajaennätyksiä, musiikin kulutus on kokenut renessanssin teknologian kehittymisen myötä. Uutena mediana monia kiinnostavat podcastit.

Teknologian kehittyminen on yksi iso syy Speechlyn yritystarinan synnylle. Vielä muutama vuosi sitten tällaiset teknologiat eivät olisi olleet mahdollisia lainkaan, sanoo Ottomatias Peura.

”Toisaalta puhe on luontevin tapamme välittää informaatiota, jolloin on luontevaa, että myös teknologiassa siirrytään siihen heti, kun se on teknisesti mahdollista.”

”Eräs tähän liittyvä syy on myös se, että suuret teknologiajätit ovat hakeneet hieman erilaista lähestymistapaa, jossa älykaiuttimista pyritään rakentamaan jonkinlaista kodin tietopankkia. Käyttötarkoitus on kiinnostava, mutta monille yrityksille se ei tarjoa riittävän monipuolista käyttökokemusta. Siksi meidän kaltaisille teknologioille on sijaa”, Peura kiteyttää.

Speechly työllistää tällä hetkellä reilut 10 vakinaista työntekijää.