Palkinnot

Karla Kempas 25.9. 15:44 päivitetty 28.9. 08:09

Suomen energiatekijät ottivat tuplavoiton brändikisassa Islannissa

Fingrid

Suomalaiset yritykset nappasivat kaksoisvoiton kansainvälisessä energia-alan Charge 2018 -brändikilpailussa Islannissa.

Sähköautojen latauspisteitä tarjoava Virta voitti tuotebrändisarjassa ja kantaverkkoyhtiö Fingrid voitti parhaiden kantaverkkoyhtiöiden sarjan.

"Tällä kertaa toimme voiton kotiin. Kanssakilpailijamme tulivat Irlannista ja Kanadasta. Painimme erittäin vaativassa sarjassa, mutta loppukädessä voittomme oli selkeä", Fingridin hr- ja viestintäjohtaja Tiina Miettinen sanoo tiedotteessa.

Kilpailussa näkyi myös helsinkiläinen energiayhtiö Helen, joka oli vakiintuneiden brändien sarjassa mukana nimettynä kilpailijana. Sarjassa voiton vei saksalainen energiayritys Eon.

Helen osallistui kilpailuun ensimmäistä kertaa.

"Energia-alan murros näkyy ja ala on vahvasti uudistumassa. Se näkyy myös brändien kehittämisessä. Yritykset ovat panostaneet brändien rakentamiseen ja markkinointiin sekä asiakaskokemuksen ja -palvelujen kehittämiseen", kertoo Helenin viestinnästä ja brändistä vastaava Sanna Jääskeläinen tiedotteessa.

Energia-alan yrityksien Charge 2018 -kilpailussa oli tänä vuonna viisi kilpasarjaa, jotka olivat paras vakiintunut brändi, paras haastajabrändi, paras vihreä brändi, paras kantaverkkobrändi ja paras tuotebrändi.

Parhaan haastajabrändin sarjan voitti Powershop, ja parhaan vihreän brändin kategoriassa muut peittosi Ekwateur.

Kilpailun voittajat valittiin asiantuntijapaneelin, kuluttajatutkimuksen ja riippumattoman analyysin tulosten perusteella.

Ehdokkaat nimesi asiantuntijapaneeli, jossa oli energia-alan ja brändäyksen asiantuntijoita.

Palkinnot jaettiin Charge-bränditapahtumassa, joka kokoaa Islannin Reykjavikiin energia-alan edustajia ja vaikuttajia.

Artikkelia muokattu 28.9.2018 kello 8.08. Helen on energiayhtiö, ei jakeluverkkoyhtiö, kuten artikkelissa aiemmin kerrottiin.