Sisältömarkkinointi

M&M 5.5.2017 15:12

Suomi mainittu! Näin Porvoo päätyi uuteen Airbnb-lehteen

Colourbox

Airbnb hyödyntää verkkosivuillaan keräämäänsä dataa tuoreessa aikakauslehdessä.

Suomen Porvoo saa palstatilaa majoituspalvelu Airbnb:n ensimmäisessä lehdessä, kertoo The Wall Street Journal.

Airbnb kertoi viime syksynä alkavansa toteuttaa aikakauslehteä yhteistyössä yhdysvaltalaisen mediayhtiö Hearstin kanssa. Julkaisun ensimmäinen numero lanseerataan 23. toukokuuta Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa, kertoo Adweek.

Airbnbmag-lehden ensimmäisen numeron sisältö valikoitui sen perusteella, mitä ihmiset ovat eniten hakeneet Airbnb-sivustolla viime aikoina. Siksi lehti käsittelee muun muassa rantakaupunki Porvoon ohella kansiaiheeksi valittua Havannaa sekä Pariisia ja New Yorkia.

Lehden tekijät tulevat jatkossakin valitsemaan aiheita Airbnb-verkkosivuston datan pohjalta.

45-sivuisen printtijulkaisun levikki on 350 000, ja sitä myydään 3,99 dollarin hintaan. Toinen numero ilmestyy syyskuussa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö