Tapahtumat

M&M 20.7.2015 12:52 päivitetty 4.2.2016 10:57

SuomiAreena rikkoi ennätyksensä somessa ja kävijöissä

SuomiAreena

Tänä vuonna Poriin kerääntyi 55 000 ihmistä keskustelemaan ajankohtaisista ja yhteiskunnallisista aiheista. Twitter visersi tapahtumasta aiempaa vilkkaammin.

MTV:n ja Porin kaupungin järjestämä SuomiAreena-keskustelutapahtuma keräsi ennätysyleisön. Viikon tapahtumiin osallistui viime perjantain alkuiltapäivään mennessä 55 000 ihmistä, kun viime vuonna tapahtuman yleisömäärä oli noin 30 000.

"Suomessa on selvästi tilausta tällaiselle keskustelufestivaalille. Suomalaiset ovat kiinnostuneempia ajankohtaisista ja yhteiskunnallista aiheista kuin koskaan ja haluavat myös keskustella niistä", MTV Uutisten toimituspäällikkö Jussi Eronen kertoo tiedotteessa.

SuomiAreenan keskustelut kävivät vilkkaana tapahtumapaikkojen ohella myös sosiaalisessa mediassa. Tunnuksella #suomiareena lähetettiin kaikkiaan yli 21 000 tviittiä. Viime vuonna #suomiareena-tviittejä lähetettiin noin 15 000.

Erosen mukaan tänä vuonna suosituimpien tilaisuuksien joukkoon nousivat muun muassa BumtsiBum, entisten ja nykyisten puoluejohtajien keskustelut, Savonlinnan oopperajuhlien terveiset, Lasten olympialaiset ja Mitä hallitusohjelmasta jäi käteen? -keskustelu.

Viikon aikana Porissa järjestettiin noin 160 tilaisuutta. Porin lisäksi tapahtumia oli Tampereella, Kankaanpäässä, Siikaisissa, Raumalla, Huittisissa ja Ulvilassa.

Tänä vuonna keskusteluja välitettiin myös verkon, radion ja MTV3-kanavan kautta aikaisempia vuosia enemmän. Verkossa välitettiin Porista lähes 200 tuntia suoraa nettilähetystä sekä keskustelutaltiointeja. Lisäksi tapahtumia saattoi tänä vuonna ensimmäistä kertaa seurata tapahtuman omalta televisiokanavalta SuomiAreenaTV:stä.

SuomiAreena järjestettiin nyt kymmenettä kertaa, ja teemana olivat opetus ja kulttuuri. Pääyhteistyökumppaneina toimivat opetus- ja kulttuuriministeriö ja DNA. Ensi vuonna teemana ovat suomalainen työ ja kansalaisjärjestötoiminta.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö