Nimitykset

Irmeli Salo 27.7.2015 11:36 päivitetty 4.2.2016 10:59

Suosikin entinen päätoimittaja siirtyi viestintäkonsultiksi

Ville Kormilainen on aloittanut Tekirin viestintäkonsulttina, mutta jatkaa toistaiseksi myös koiraihmisille suunnatun verkkomedian paimentamista.

Viestinnän konsulttiyritys Tekir on nimittänyt viestintäkonsultiksi Ville Kormilaisen, joka aloitti uudessa työssä heinäkuun puolivälissä.

Kormilainen on toiminut aiemmin muun muassa Suosikin päätoimittajana sekä markkinointijohtajana Universal Music Finlandissa.

Ennen Tekiriä hän toimi kaksi viime vuotta yrittäjänä sosiaalisen median ja markkinointiviestinnän parissa.

Kormilainen on yksi koirien omistajille suunnatun verkkomedia Kuono.fi:n perustajista. Kormilainen jatkaakin osittain verkkomedian paimentamista.

”Tekirin ilmapiiri ja asenne vakuuttivat heti ja on mielettömän hienoa päästä mukaan tähän tiimiin. Uskon, että pystyn tarjoamaan uudenlaista näkökulmaa Tekirille ja samalla oppimaan itsekin uutta”, Ville Kormilainen perustelee siirtoaan.

Tekir on maineenhallintaan erikoistunut viestinnän konsulttiyritys. Yhtiössä on 22 työntekijää ja sen liikevaihto vuonna 2014 oli 1,6 miljoonaa euroa.