Koodauskoulu Hive Helsingin toimitusjohtajana aloitti aiemmin koulun brändi- ja viestintävastaavana toiminut Oona Ylänkö.

Supercellin rahoittaman koulun entinen johtaja Minna Kivihalme ehti toimia Hiven johdossa vain muutaman kuukauden ennen kuin jätti tehtävänsä viime maaliskuussa. Koulua johti sen jälkeen väliaikaisesti Supercellin projektipäällikkö Drussila Hollanda-Grönberg, joka jakoi tehtäviään Ylängön kanssa.

"Olen kevään ajan työskennellyt Hollanda-Grönbergin kanssa parina, ja olemme jakaneet toimitusjohtajan tehtäviä käytännön tasolla. Tämä oli luonnollinen jatkumo", Ylänkö kertoo.

Ylänkö kertoi huhtikuussa Taloussanomille, että koululla oli kiikareissa enemmän toimitusjohtajan kaltainen henkilö Hiven johtoon.

Toimitusjohtajan rooli ja opettajattoman koulun tarpeet ovat Ylängön mukaan tarkentuneet kevään aikana.