Kommentti

Saara Koho 3.4. 11:43 päivitetty 4.4. 14:24

Surullisen alihyödynnetty Alvar Aalto

Arttu Laitala
Saara Koho on Talouselämän ja M&M:n toimittaja.

Miksi kansainvälisesti merkittävän arkkitehdin elämäntyö ei ole paremmin esillä Suomessa?

Roomassa matkaillessa tulee ajatelleeksi: Miltä tuntuisi asua tällaisessa ulkoilmamuseossa? Osaisiko ihmiskunnan historian arvokkaimpia kohteita arvostaa, kun kulkisi niiden ohi jatkuvasti? Sykähdyttäisikö Colosseumin tai Forum Romanumin majesteettisuus vielä tuhannennellakin vilkaisulla?

Ehkä. Todennäköisesti ei kuitenkaan. Silmä tottuu nopeasti, ja ihminen alkaa pitää ympäristöään itsestäänselvyytenä.

Samaan olen itse sortunut arkkitehti Alvar Aallon (1898–1976) elämäntyön äärellä. Opin arvostamaan sen hienouksia vasta muutama vuosi sitten. Siihen asti Aalto oli elämässäni liian arkinen tullakseen kunnolla huomatuksi.

Kasvoin Imatralla, jossa sijaitsee yksi Aallon kansainvälisesti arvostetuimmista töistä, 1950-luvulla valmistunut Kolmen ristin kirkko. Siellä tuli lapsena kuunneltua kauneimpia joululauluja. Koskaan en kiinnittänyt huomioita siihen, että kirkon 103 ikkunasta vain kaksi on samanmuotoisia. Enkä siihen, että kellotornin yläosa on kolmiosainen ja levenee ylöspäin, koska Aalto halusi, että se erottuisi kirkon ympäristöä voimakkaasti hallitsevista Kaukopään tehtaiden savupiipuista.

Opiskelin Jyväskylässä, Aallon lapsuuden kaupungissa, jonne hän perusti ensimmäisen arkkitehtitoimistonsa. Muistan, kuinka kevätaurinko paistoi sisään Aallon suunnitteleman yliopiston päärakennuksen aulan isoista ikkunoista. Keittiöni ikkunasta näin kaupunginteatterin eriskummalliset muodot, lokit viihtyivät hyvin rakennuksen katolla. Sekin tietenkin Aallon käsialaa.

Vasta myöhemmin, kierreltyäni Säynätsalon kunnantalolla, Muuratsalon koetalolla, Alvar Aalto -museossa ja MIT:n Baker Housessa aloin nähdä Aallon uusin silmin. Mikä lämpö, kodikkuus ja linjakkuus! Poikkeuksellinen valon käyttö ja luonnon arvostaminen. Aalto todella oli funktionalismin mestari, joka toi suomalaisten arkeen käytännöllistä kauneutta.

Nykyään suunnittelen kesäretkeä Noormarkun Villa Maireaan ja Paimion parantolaan. Unelmoin myös hurmaavan Mehiläispesä-valaisimen ostamisesta.

Valitettavasti en ole ollut arkkitehtuurisokeuteni kanssa yksin. Suomalaiset ovat olleet käsittämättömän huonoja Aallon perinnön kunnioittamisessa ja markkinoimisessa. Osa Aallon suunnittelemista kohteista on auki vain kesäisin, ja silloinkin puutteellisella opastuksella. Imatralla Kolmen ristin kirkko on pois käytöstä, koska seurakunnan varat eivät ole riittäneet sisäilmaremontin toteuttamiseen.

Kuinka hyvin Helsinki hyödyntää markkinoinnissaan Stora Enson pääkonttoria, Akateemista kirjakauppaa, Rautataloa, Finlandiataloa, Kulttuuritaloa tai Aallon kotitaloa? Ei mitenkään.

Aalto-yliopisto kantaa arkkitehdin nimeä, mutta miten Otaniemi huolehtii Aallon arkkitehtuurista kiinnostuneista turisteista? Ei mitenkään.

Jyväskylä on kutsunut itseään "Uuden aallon kaupungiksi", mutta arkkitehtuurin ystävä tarvitsee hiukan tuuria löytääkseen tiensä rautatieasemalta kohti hiljaiseen rinteeseen piilotettua Alvar Aalto -museota.

Aalto-kaupunkien olisi aika herätä. Kansallisaarteesta saa ja pitää olla ylpeä.

Korjaus 4.4.2018 kello 14.23: Jyväskylä on aiemmin kutsunut itseään Uuden aallon kaupungiksi.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö