Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on valinnut Susanne Salmen Ylioppilaslehden uudeksi päätoimittajaksi. Asiasta kertoo Ylioppilaslehti.

Salmi, 26, aloittaa tehtävässään elokuussa 2018. Viimeisin Ylioppilaslehden päätoimittaja on Robert Sundman.

Salmi on koulutukseltaan humanististen tieteiden kandidaatti Turun yliopistosta. Hän työskentelee tällä hetkellä Helsingin Sanomissa.

Salmi kertoo Ylioppilaslehdessä, että lehdessä työskentely on ollut hänen tähtäimessään jo pitkään.

”Näen Ylioppilaslehden ennemmin kokonaisvaltaisena mediana kuin pelkkänä aikakauslehtenä. Haluan ravistella laajaa yleisöä myös yliopiston ulkopuolella", hän sanoo lehdessä.

Muun muassa Journalistiliiton jäsenlehden Journalisti n tuore päätoimittaja Maria Pettersson on iloinnut valinnasta Twitterissä. Pettersson on itsekin työskennellyt Ylioppilaslehden päätoimittajana.

t

Ylioppilaslehden päätoimittajan kausi on kerrallaan kaksi lukuvuotta. Tällä erää tehtävään haki seitsemän ihmistä.