Nyt tulee hähmäinen kudelma. Se ei taida olla blogi vaan lähinnä henkilökohtaista terapiaa. Ehkä joku saa tästä jotain tolkkua.

Olen luonteeltani yksinäinen susi. Tulen hyvin toimeen itsekseni. Nautin matkustaa yksin, käydä elokuvissa sekä syömässä yksin, istua kahviloissa ja viettää viikonloppuja omin päin. Minulla ei ole mitään halua rynnätä sosiaalisiin tilaisuuksiin tai olla esillä joukossa. Välillä olen uskonut olevani ihmisvihaaja, sillä helposti mieleeni tulee rumia ajatuksia ihmisistä, heidän tavoistaan toimia, narsistisuudesta ja valheellisuudesta. Tai sitten vaan vihaan sitä, mitä näen heissä ja tunnistan itsessäni.

Mutta silti. Säännöllisesti koen valtavaa, selittämätöntä vetoa ihmisiin. En kaikkiin, mutta moniin. En samanlaisiin vaan hyvin monenkirjaviin. Kiinnostavia otuksia nuo ihmiset, kun heitä oikein pysähtyy kuuntelemaan, aistimaan ja ymmärtämään. Heidän suustaan saattaa päästä yllättäviä ajatuksia, uusia ideoita, herkkiä tunnustuksia, sydäntä riipaisevaa rehellisyyttä, huimia havaintoja maailmasta jossa elämme. Eikä se ole vain ne sanat, sillä sanat eivät ikinä kata koko totuutta tai kokemusta ihmisestä. Se on jotain heidän energiassaan; heti pinnan alta paljastuvassa ujoudessa sekä epävarmuudessa, särkyvyydessä, nöyryydessä, intohimossa, unelmissa, läsnäolon taiteessa. Ja jotain on heidän eleissään; katseessa, käsien liikkeessä, vienossa alaspäin kääntyvässä hymyssä, silmien kirkkaudessa. Niitä ei voi toistaa kukaan muu, ne ovat vain heidän omiaan, itse keksimiään ja synnyttämiään. Heitä vain katsoo, kuuntelee ja aistii kuin jotain ainutlaatuista taideteosta, jonka syvyys ja spektrit eivät aukea kerralla vaan useamman kohtaamisen kautta.

He osaavat antautua keskustelulle. Ja sana antautua on avainsana. Parhaat keskustelut ovat antautumista, sille epävarmuudelle ettemme tiedä mihin tämä keskustelu on menossa, mitä se paljastaa, mitä se vaatii ja mitä se synnyttää. Palkitsevimmat keskustelut eivät ole kilpailua kuka on fiksuin tai äänekkäin tai vahvin vaan heittäytymistä ja myötäelämistä, kuuntelun ja puhumisen kaunista vastavuorottelua.

Näitä keskusteluja rakastan ja näitä ihmisiä rakastan!

(Huomaa huutomerkki, joita käytän vuodessa kolme.)

Nyt kun sitä tarkemmin pohtii ja omaa terapiamerkintää lukee, oivallan yhden yhdistävän asian näistä hyvin erilaisista ihmisistä. He ovat sydänvoimaisia. Heissä se sykkii. Sitä he kuuntelevat. He antavat sille luvan lyödä lujaa ja ohjata heitä olemaan keitä he ovat. En tiedä mitään mikä olisi yhtä lumoavaa, maagista ja vetovoimaista. Mikään ulkoinen tekijä ei ikinä voi olla lähimainkaan yhtä kiehtovaa.

Lämmin kiitos teille kaikki sydänvoimaiset. Te olette heitä, joiden takia on kunnia olla ihminen.

Kirjoittaja Tommi Laiho vastaa markkinointitoimisto Folkin strategiatyöstä ja uusasiakashankinnasta.