Media

Ilkka Jauhiainen 9.7. 08:08

Talouslehti Forbes Suomen kustantajalla on yli 31 000 euron lasku maksamatta: "Rahaa on mennyt brändin ja tuotteen kehitykseen"

Kuvakaappaus Forbes Suomen verkkosivuilta.
Forbes Suomi aloitti lanseerauksensa markkinoinnin syksyllä 2016. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi maaliskuussa 2017.

Yhtiö lupaa avata syksyllä uuden verkkopalvelun ja uskoo videoiden voimaan.

Suomessa talouslehti Forbesia kustantavalla SK Media Finlandilla on luotto- ja maksuhäiriötietoja keräävän Bisnoden mukaan maksamaton 31 112 euron lasku. Se ei ehkä ole ainoa. Viimeisen yhdeksän kuukauden ajalta laskuhäiriömerkintöjä on 12. Niistä kahden kohdalla on erikseen merkintä maksettu.

Monet perintään menneistä laskuista ovat olleet pieniä: jopa alle sata euroa.

Heinä- ja kesäkuulta on viisi merkintää. Viimeisen, 3151:n euron laskun velkoja on työttömyysvakuutusrahasto.

SK Media Finlandia johtaa latvialainen Arkadijs Šteimans.

”Olemme start-up yritys eikä meillä ole Rothschildeja takanamme. Rahaa on mennyt brändin ja tuotteen kehitykseen. Tähän mennessä olemme käyttäneet 1,5 miljoonan euroa. Elokuun puolessa välissä meille tulee rahoittajilta toinen 1,5 miljoonaa. Ennen näiden rahojen tuloa jotain on saattanut jäädä maksamatta. Kassatilanne on tiukka”, Šteimans sanoo ja jatkaa: ”Tämä ei vielä ole paratiisi.”

Šteimansin mukaan yhtiö on myynyt mainontaa 400 000 euron edestä ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana.

Rahaa munatuottajalta

Rahoitus tulee Latviassa toimivan emon johdolta sekä Mhitars Mhitarjansilta. Hänen yrityksensä Balticovo on pohjolan suuria munatuottajia. Latvian Forbesissa julkaistun artikkelin mukaan 2016 yhtiön liikevaihto oli 43 miljoonaa euroa ja tulos kaksi miljoonaa.

”Hän suhtautuu intohimoisesti yrittämiseen ja Forbesiin”, sanoo Šteimans.

Mhitars Mhitarjans on kaupparekisterin mukaan myös SK Media Finlandin hallituksen jäsen.

SK Media Finlandilta löytyy myös tilinpäätös. Yhtiö teki 27.9.2016–30.11.2017 välisenä aikana 567 000 euron liikevaihdolla 691 000 euron tappion.

Luvut eivät ole alalle poikkeukselliset. Yleensä kestää kolmesta viiteen vuotta ennen kuin aikakauslehdet alkavat tehdä voittoa.

Šteimansin mukaan Forbes päässee voitolliseksi 2019.

Aiemmin yhtiöllä oli Suomessa toimitus ja suomalainen kaupallinen johtaja. Henkilöstön vaihtuvuus on ollut suurta.

”Kokeilimme toimitusmallia mutta se ei toiminut”, sanoo Šteimans.

Syy toimituksellisen henkilöstön lähtöön on ollut luottamuspula ja erilaiset käsityksen sisällön ja mainonnan erottelemisesta. Myös työprosessi on ollut hankala. Jutut kirjoitetaan englanniksi, lähetetään ulkomaille luettavaksi ja sen jälkeen ne käännetään suomeksi. Suomessa laatua on seurannut Harri Saukkomaan viestintätoimisto Tekir.

Vastaisuudessa Forbesin paperilehti tehdään lähinnä avustajien voimin.

Lehdet vähenevät, digi kasvaa

Lisäksi ilmestymiskertoja vähennetään 12 numerosta 10:een numeroon vuodessa.

Šteimansin mukaan seuraava askel on sähköisten palveluiden kehittäminen. Paperilehti jää elämään mutta yhtiön liiketoiminta on digitaalisissa palveluissa.

”Luomme digitaalisen portaalin ja tuomme markkinoille sponsoroidun videon. Näitä videoita kuvataan parhaillaan Suomessa”, Šteimans sanoo.

YouTubessa on nähtävillä jo mallikappaleita. Niissä start up-yrittäjät kertovat työstään reippaan innoittuneesti, jopa haltioituneesti.

”Latviassa jo puolet tuloistamme tulee videoista.”

Lisäksi SK Media Finland aikoo järjestää Suomessa tapahtumia.

Lähinnä digisisältöjä ja tapahtumia varten yhtiö hakee johtajaa ja neljää muuta työntekijää. Toimittajalta ei vaadita aiempaa kokemusta mediassa. Sen sijaan hänen tulee olla "fantastinen viestijä, joka saa minkä tahansa tiedon keneltä tahansa".

”Syksyllä palkkaamme toimitusjohtajan. Vielä emme ole julkistaneet hänen nimeään.”

Sen verran käy ilmi, että uusi johtaja on nainen.