Kanta-Hämeen maakunnassa sijaitseva Tammelan kunta on aloittanut tunnettuuteen ja brändimielikuvaan liittyvän kartoituksen.

Tammela toteuttaa kartoituksen haastamalla ihmiset jakamaan "kokemuksensa ja fiiliksensä Tammelasta" kunnan verkkosivuilla.

"Haluamme selvittää, miten hyvin Tammela tunnetaan suomalaisten keskuudessa, mitä kunnasta tiedetään, ajatellaan ja minkälaisia tarinoita Tammelasta kerrotaan", Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larsson kertoo tiedotteessa.

Kunnanjohtaja Larsson korostaa brändin ja tunnettuuden merkitystä kunnille.

"Jos kuntaa ei tunneta, ei se myöskään ole listalla, kun valitaan asumisen, yrittäjyyden tai matkailun kohdetta", Larsson sanoo.

Tutkimuksessa selvitetään, millaisia kehityskohteita Tammelassa on sekä miten kunta voisi palvella paremmin ja uudella tavalla asukkaitaan, yrittäjiä sekä kesäasukkaita.

"Aineistosta saada informaatiota myös siihen, mitä Tammelasta kannattaa kertoa ulkopuolisille", Larsson sanoo.

Kumppanina kartoituksessa ja sen pohjalta tehtävässä brändin kirkastamisessa on Kissconsulting. Toimiston toimitusjohtaja Maarika Maury kertoo, että työ on jo alkanut tutustumisella Tammelaan ja sen asukkaisiin.

Kartoituskyselyyn vastaamiseen kannustetaan hyväntekeväisyydellä. Jokaista lähetettyä vastausta vastaan tehdään euron lahjoitus Naisten Pankille.