Tampereella kuvataan Loka-marraskuussa 2020 scifi-trilleri Dual, joka on ensimmäinen kokonaan Suomessa kuvattava Hollywood-tuotanto. Tuotanto työllistää noin 100 suomalaista elokuva-alan ammattilaista. Tuotannon tulovaikutus Suomessa ja Tampereella lasketaan miljoonissa.

Syksyllä Tampereella kuvattavaa elokuvaa tähdittävät Jumanji: Welcome to the jungle -elokuvasta sekä suositusta Doctor Who -sarjasta tuttu Karen Gillan, Emmy-voittaja ja El Camino: A Breaking Bad -elokuvassa näytellyt Aaron Paul sekä muun muassa sarjassa Hawaii Five-0 nähty Beulah Koale.,

Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Riley Stearns tuottaa elokuvan yhdessä XYZ Filmsin ja Lee Kimin kanssa. Elokuvan tuotantopalvelut tarjoaa Film Service Finland. XYZ Films rahoittaa elokuvan IPR.VC -sijoitusyhtiön avulla.

Elokuva kertoo parantumattomasti sairaasta naisesta, joka päättää kloonata itsensä helpottaakseen läheistensä tuskaa menehtymisensä jälkeen. Nainen kuitenkin toipuu, ja ongelmaksi muodostuu kloonin poistaminen. Lopulta tilanne johtaa tuomioistuimen määräämään kaksintaisteluun.

”Olemme innoissamme, että pääsemme työskentelemään Rileyn ja hänen mahtavan luovan tiiminsä kanssa. XYZ on tehnyt suuren panostuksen, ja on kunnia tuoda Suomeen maan ensimmäinen korkeatasoinen Hollywood-tuotanto”, Aram Tertzakian tuotantoyhtiö XYZ Filmsiltä kommentoi.

Yli kuukauden tähän mennessä Tampereella viettänyt ohjaaja-käsikirjoittaja Riley Stearns kertoo olevansa edelleen vaikuttunut kaupungista.

”Tampere on muokannut elokuvaa tavoin, joita en olisi käsikirjoitusta laatiessani pystynyt kuvittelemaan. Olen innoissani, että saan näyttää yleisölle maailman, jonka olemme luoneet täällä elokuvaa varten”, Stearns kertoo tiedotteessa.

Yhteistyö kantaa hedelmää

Elokuva kuvataan kokonaisuudessaan Tampereella. Tuotanto työllistää myös kotimaisia elokuvantekijöitä, ja elvyttää näin koronasta kärsinyttä alaa.

Business Finlandin Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin edistää av-alan ekosysteemin kehittymistä houkuttelemalla ulkomaisia tuotantoja toteutettavaksi Suomessa. AV-tuotantokannustin on enintään 25 prosentin maksuhyvitys Suomessa toteutetun tuotannon kustannuksista.

Tuotantokannustimet olivat merkittävässä osassa elokuvan tuotannon saamisessa Suomeen. Myös suomalaiset pääomasijoittajat ovat lisänneet kansainvälistä kiinnostusta Suomea kohtaan ja tässä tuotannossa IPR.VC-sijoitusyhtiöllä oli keskeinen rooli. Tuotannon Suomeen neuvottelivat Film Tampereen Ilkka Rahkonen ja XYZ Filmsin Nick Spicer.

Finland Promotion Servicen johtaja Paavo Virkkunen Business Finlandista toteaa, että näin merkittävän kansainvälisen tuotannon saaminen Suomeen on erinomainen esimerkki siitä, kuinka eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä voidaan saada aikaiseksi isoja asioita.

”Elokuva- ja sarjatuotannot hyötyvät rahoituksen lisäksi Suomessa samoista asioista kuin kansainväliset matkailijatkin: meillä on tarjota luonto- ja erämaakohteita sekä raikkaita kaupunkimiljöitä, joihin pääsee helposti toimivan infrastruktuurin ansioista”, Virkkunen toteaa.

Erilaisten tuotantojen tekemiseen on Suomessa erinomaiset edellytykset myös maan turvallisen toimintaympäristön johdosta, arvioi neuvotteleva virkamies Petra Tarjanne, työ- ja elinkeinoministeriön Innovaatiot ja yritysrahoitus -yksiköstä.

”Poikkeuksellisesta pandemiatilanteesta huolimatta, olemme onnistuneet alan toimijoiden yhteistyöllä luomaan Suomeen sellaiset olosuhteet, että maa on joustava ja turvallinen paikka kansainväliselle tuotannolle”, korostaa Tarjanne.