Jääkiekkoseura Tappara on valinnut viime keväänä tekemänsä kilpailutuksen kautta uudeksi markkinointi- ja viestintäkumppanikseen tamperelaistoimisto Villivision.

Kyseessä on laaja 2 + 2 -vuotinen yhteistyösopimus, jonka myötä Villivisio toimii vastedes Tapparan kumppaniverkoston johtavana markkinointi- ja viestintätoimistona.

Kumppanuus pitää sisällään muun muassa markkinoinnin ja viestinnän strategisen ja taktisen suunnittelun sekä luovien konseptien ja kampanjoiden suunnittelun. Yhteistyö on alkanut kesäkuussa valmistautumisella alkavaan liigakauteen 2020–2021.

Tapparan markkinointia ja asiakaskokemusta kehitetään vaiheittain vastaamaan rakenteilla olevan uuden kotiareenan Uros Liven tarjoamiin fyysisiin ja teknologisiin mahdollisuuksiin.

Tapparan markkinointi- ja myyntijohtajan Aki Holman mukaan seurasta tehdään entistä elämyksellisempi sekä olemassa oleville että uusille jääkiekon ystäville ja myös yritysasiakkaille rakennetaan entistä houkuttelevampia kumppanuusmalleja.

”Yli 13 000 katsomopaikan Uros Live, laadukas hotelli, kansainvälisen tason kasino, kattavat konferenssi- ja kokouspalvelut sekä lukuisat ravintolat nivoutuvat pian yhteen myös ennennäkemättömänä digitaalisena kokemuksena”, Holma luettelee tiedotteessa.

Areenan palveluista muodostuu yhteinen digitaalinen ekosysteemi, mikä auttaa Tapparaa tarjoamaan uudenlaisia elämyksiä ja kokemuksia kannattajilleen ja yritysvierailleen.

Villivision myyntijohtaja ja osakas Olli Lehtisalo sanoo Tapparan elävän äärimmäisen mielenkiintoista murrosta.

”En tiedä, voisiko suomalaisen urheilu- ja elämysbisneksen ytimeen päästä mukaan kiehtovampaan vaiheeseen. Pääsemme rakentamaan yhdessä legendaarisen Hakametsän jäähallin viimeistä kokonaista liigakautta, otamme vastaan Uros Live -areenan monet mahdollisuudet sekä koko ajan merkitystään kasvattavat kansainväliset CHL-ottelut. Tapparalla on kaikki edellytykset tavoitella kansainvälisen seurajääkiekon huippua”, Lehtisalo sanoo tiedotteessa.

Holman mukaan Villivisio oli vakuuttavin kilpailutuksen eri osa-alueilla ja sen tekemisestä paistoivat Tapparan arvojen mukaiset kyvykkyys ja tahto.

”Villivision kehitysajatukset osoittivat ennakkoluulotonta ja innovatiivista otetta. Tappara tunnetaan erittäin laajasti. Tunnettuuden kasvattaminen ei ole priorisoitu tavoite. Kumppanuudessa on vahva molemminpuolinen sitoutuminen. Tätä me Tapparassa arvostamme”, Holma sanoo.