Rikolliset käyttävät muulitilejä esimerkiksi myyntipetoksissa ja huumekaupan tai ihmiskaupan yhteydessä, kertoo Talouselämä.

Vaikka välikätenä toimiva muuli ei olisikaan suoraan tekemisissä rahojen rikollisen alkuperän kanssa, varojen siirto katsotaan rahanpesuksi. Rangaistuksena voivat olla sakko, vankeustuomio tai luottotietojen menettäminen.

Yleisimmin muulien värväys tuntuu tapahtuneen viime aikoina nimenomaan sosiaalisen median kautta, sanoo rikoskomisario Heikki Majamaa keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskuksesta.

"En tiedä, onko työnvälitystoimintatyyppinen mekanismi poistumassa. Tuntuisi, että se on ollut vähenemään päin", Majamaa sanoo.

Siinä tarjotaan työtä ulkomaisen rahoitusyhtiön palveluksessa esimerkiksi houkuttelevalla financial manager -tittelillä. Vaatimuksina ovat 18 vuoden ikä, sähköpostiosoite ja pankkitili verkkopankkitunnuksineen. Rekrytoidulle vakuutetaan, että toiminta on laillista ja tämä voi saada jopa asialliselta vaikuttavan työsopimuksen. Muuli saa tililleen rahaa ja heti perään ohjeet siitä, millaisille tileille ja kuinka suuria summia täytyy siirtää eteenpäin.

Muun muassa petos- ja talousrikostorjunta-asioista vastaava johtaja Risto Karhunen Finanssiala ry:stä sanoo, että kirjo muulien värväämiseen on iso.

"Elävässä elämässä tapahtuu kaikenlaista. Osa lähtee mukaan viinapullopalkalla, osa maksaa huumevelkojaan ja jotkut lähtevät pienen palkkion toivossa", Karhunen sanoo.

"Ääripää on, että mukaan joutuu jopa pakotettuna."

Finanssiala haluaa Suomen lakiin muutoksen, joka estäisi muulitilitoiminnan. Lue Talouselämästä lisää suomalaisten osallistumisesta petosrikollisuuteen.