Kampanjat

Kaisa Saario 30.3.2016 07:57 päivitetty 4.4.2016 14:45

Teemapäiviä, vain Stockalle suunniteltuja tuotteita ja yö tavaratalossa - Hullut Päivät uudistui

Hullujen Päivien haamu sai uuden ilmeen keväällä.

Stockmannin kolmikymppisen Hullut Päivät -kampanjan brändi ja konsepti uudistuivat. Asiakkaiden ja talon oman väen lisäksi uudistusta on ollut tekemässä markkinointitoimisto SEK.

Stockmannin Hullut Päivät -brändi uudistuu 30-vuotissyntymäpäiviensä kunniaksi.

Kolme tärkeintä eli keltainen väri, paksu katalogi ja haamu säilyvät, mutta ainakin viimeksi mainittu on kokenut muodonmuutoksen: kampanjakummitus saa oman äänen ja tulee muutenkin olemaan eri tavalla läsnä kampanjassa.

"Haamu herää todellakin henkiin Disney-malliin", Stockmannin Head of Brand Marketing Marja Isokangas-Huiko kertoo M&M:lle.

Uutta ovat myös kohderyhmäpainotteiset, päiväkohtaiset teemat sekä "haamueriksi" kutsutut erikoistuote-erät. Esimerkiksi Finlayson, yksi tämän kevään kampanjakumppaneista, tuo keltaisille kulutusfestivaaleille varta vasten Stockmannille suunnitellun uuden Tom of Finland -kuosin, joka on myynnissä vain kampanjan ajan.

Tavarataloihin piilotetun kultaisen haamun löytäjä tai iltaisin vapautettavien ilmapallojen nappaaja voi voittaa erilaisia palkintoja kuten lennot Pariisiin.

Finlayson ja Stockmann käynnistivät tiistaina myös kilpailun, jonka voittaja saa vasta loppuviikosta julkaistavassa katalogissa paljastettavan tuotteen omakseen ja pääsee viettämään yönsä Stockmannin näyteikkunassa kampanjauudistuksen lanseerauspäivänä 5. huhtikuuta.

"Meillä on sellainen käsitys, että aika monet haaveilevat yöstä tavaratalossa", Isokangas-Huiko sanoo ja nauraa.

Luvassa on lisäksi tapahtumia ja "kotimaisia huippuartisteja", joista Isokangas-Huiko ei suostu vielä paljastamaan enempää. Paitsi että ensi viikon torstaina asiakkaille tarjotaan syntymäpäiväkahvit.

Tavoitteena yhtenäisempi linja

Hullujen Päivien uudistuksessa on Isokangas-Huikon mukaan hyödynnetty laajoja asiakas- ja henkilöstötutkimuksia. Talon oman väen lisäksi uudistusta on ollut tekemässä markkinointitoimisto SEK.

Brändin osalta tavoitteena on yhtenäisempi linja: Isokangas-Huikon mukaan Hullujen Päivien brändi on vuosien varrella etääntynyt Stockmannin emobrändistä turhankin paljon, ja uudistuksen myötä näiden on tarkoitus tulla lähemmäs toisiaan.

Markkinoinnillisesti kampanja iso ponnistus, jota on tehty hieman leikkisämmällä otteella kuin emobrändin markkinointia. Tämän takia "Hullareita" on usein käytetty myös uusien asioiden pilotointiin: esimerkiksi Stockmannin ensiesiintyminen Facebookissa tapahtui kauan sitten nimenomaan Hullujen Päivien yhteydessä.

Isokangas-Huikon mukaan tiedossa on jälleen valtakunnallinen, monikanavainen kampanja, mutta sekin aiempaa yhtenäisemmällä linjalla.

"Kun me tuotamme materiaalia, tuotamme sen samalla kaikkiin kanaviin", hän sanoo.

Kuten ennenkin, katukuvassa kampanjan näkyvyys on jälleen ulkoistettu kuluttajille:

"Hullujen Päivien keltainen kassi on koko kampanjan huomatuin media."

Hullut Päivät järjestetään tänä keväänä 6.-10. huhtikuuta. Tavaratalot kokeilevat myös hieman pidempiä aukioloaikoja: esimerkiksi Jumbon Stockmannilla voi tehdä hulluja ostoksia lauantaina yhdeksään asti.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö