Lontoosta käsin Reader's Digest Europen aluejohtajanakin työskennellyt Saini on työskennellyt myös Reader's Digest Nordicin toimitusjohtajana.

Yhtiön Suomen uudeksi toimitusjohtajaksi on siirtynyt toistaiseksi Yhdysvalloista William B. Toohey. Vaikeuksissa pyristellyt Valitut Palat luonnostelee parhaillaan uutta kansainvälistä strategiaa. Suunnitelmissa on muun muassa Pohjoismaiden maajohtajien tehtävien siirtäminen keskitetysti Lontooseen.

Ennen Valittuja Paloja Saini työskenteli muun muassa Yhtyneitten Kuvalehtien varatoimitusjohtajana sekä Talentumin, Crea Filmin, Insinöörilehtien ja Talentumin toimitusjohtaja. Saini aikoo eläkkeelle lähdöstään huolimatta hoitaa yhä Suomen Suoramarkkinointiliiton puheenjohtajan tehtäviään.

IH