Marjaana Toiminen on jo näyttänyt kykynsä. Hänen ansiolistansa on vakuuttava. Erityisesti hänen panoksensa Annan päätoimittajana on tehnyt meihin vaikutuksen, sanoo Bonnier Publications Oy:n hallituksen puheenjohtaja Niels Jespersen yhtiön lähettämässä tiedotteessa.

Annassa Toiminen ehti olla vain pari vuotta. Tänä aikana hän uudisti lehden.

Bonnier lanseeraa Suomeen muutamassa vuodessa tukun lehtiä. Nyt se julkaisee seitsemää lehteä, joista suurimpia ovat Tieteen Kuvalehti, Kunto Plus ja National Geographic Magazine. Tähän asti lehdet ovat olleet lähinnä käännösversioita kansainvälisistä julkaisuista. Nyt Bonnier satsaa Suomessa toimitettuihin nimikkeisiin.

Yhtiöön on nimitetty myös uusi hallitus jossa istuvat Tammen toimitusjohtaja Anne Valsta, joka aiemmin rekrytoi Toimisen Annaan sekä MTV:n varatoimitusjohtaja Mikko Räisänen ja Bonnier Publications Groupin toimitusjohtaja Michael Cordsen.

Yhtiöllä on kovat kasvutavoitteet mikäli Suomen markkinoiden oletetaan kasvavan muun yhtiön tahdissa. Bonnier Publications Groupin liikevaihto ja liikevoitto ovat viiden vuoden aikana kasvaneet 80 prosenttia.